Viime vuonna ensimmäinen kunnon tekstini oli vakavasta aiheesta- kiusaamisesta. Taidan ottaa saman vakavan linjan, ja vihdoinkin toteuttaa postauksen eräästä hyvin ajatuksia ja tunteita herättävästä kappaleesta. Vaikka et pidä musiikkimaustani, niin pyytäisin että kahlaat eteenpäin- aihe on nimittäin tärkeä, ja siihen viittasin itse asiassa jo viime vuoden viimeisessä bloggauksessa.
Kappale on harvinaisen koskettava veto näinkin rockilta yhtyeeltä. Rakkaat lukijani, Queen ja Is This The World We Created..?
Aina ah niin ajankohtainen. Onko tämä se maailma, jonka me loimme?
Just look at all those hungry mouths we have to feed
Take a look at all the suffering we breed
Kaikki nälkäiset suut, jotka meidän tulisi ruokkia- maailma kärsii. Maailmassa on miljoonia ihmisiä, jotka kuolevat nälkään, kun toiset ahtavat ruokaa yllin kyllin- liikaa- ja sitten kärsivät ylensyönnin aiheuttamista vaivoista. Mikä meillä on ongelmana? Miksi tämä maailma on näin pahasti vinksallaan?
Tai tiedänhän minä. Mikä tämän kaiken on aiheuttanut?
Elämistä pahin. Ihminen.
Asia, mikä minua suuresti raivostuttaa on se, että kasvissyöjiä pilkataan- "se on sitä viherpiiperrystä"- kun oikeasti tätä maailmaa ei voida pelastaa jos ihmiset eivät ala miettimään mitä suuhunsa laittavat. Lihateollisuus saastuttaa tuhottomasti. Hyvää, käyttökelpoista maata jää karjan jalkoihin- entä jos sekin käytettäisiin viljelyyn?
Puhumattakaan niistä alueista, jotka ihminen miinoittamalla on tehnyt vaarallisiksi, hyödyttömiksi.
So many lonely faces scattered all around
Searching for what they need
Niin paljon yksinäisyyttä- orjuutettuja, pilkattuja, nöyryytettyjä ihmisiä. Jokainen ansaitsisi paremman tulevaisuuden- näyttää vain, että joillekkin yritetään syöttää sitä pajunköyttä että "ei tulevaisuutta"- ahhahahah. Tulevaisuus on aina- ja siihen voi, siihen PITÄÄ vaikuttaa.
Is this the world we created?
What did we do it for?
Tällaiseksiko tämä maailma haluttiin- miksi?
Is this the world we invaded
Against the law?Tuntuu, että tämä maailma on vain kurja varjo, pelilauta, jolla ihmiset valloittavat uusia alueita ja kiduttavat toisiaan. Jälkiviisastelua sanoa, mutta harmi että ihminen nousi tämän maailman johtajaksi. Ihminen ei ymmärrä maailmaa, sen valtavaa kokonaisuutta- miksi me sitten johdamme tätä paikkaa? Miksi me olemme tuomioistuin?
So it seems in the end
Is this what we're all living for today?
Masislausahdus: onko tämä todella sitä, minkä takia elämme ja minkä takia kannattaa nousta aamulla? Tämän maailman, joka on täytetty väkivallalla, saasteilla ja turhamaisuudella- senkö puolesta me taistelemme?
Ei. Miksi sitten luomamme maailma on tällainen?
The world that we created
Niin.
You know that every day a helpless child is born
Who needs some loving care inside a happy home
Pahinta on nähdä viattomien lasten syntyvän pahoihin paikkoihin- en sano, etteikö lapsia pitäisi syntyä, sillä ehkäpä seuraavat sukupolvet osaavat kohdella luontoa ja planeettaamme asianmukaisen kunnioittavasti. Mutta minusta tuntuu, että tässä maailmassa kiinnitetään välillä liian leppoisasti huomiota TÄRKEISIIN asioihin kun taas kulutetaan suhteettoman paljon puhdasta energiaa siihen, että metsästetään julkkiksia ja raportoidaan jos Madonna on laihtunut tai jotain. Miksi oi miksi pitää ensin tulla uhreja ennen kuin asioihin kiinnitetään huomiota? Yksikin on liikaa.
Toisaalla lapset nääntyvät kuoliaksi kadulla. Kun taas toisaalla..
Somewhere a wealthy man is sitting on his throne
Waiting for life to go by
Jossakin toisaalla elämän tylsistyttämä miljonääri istuu valtakunnassaan, katsellen, kun elämä menee ohi.
Mikä tässä maailmassa on vikana..?
Is this the world we created?
We made it on our own
Ihmiskunta on syypää tähän kaikkeen. Kaikki me ollaan syyllisiä. Ihmiset pilasivat Maan. On siis ihmisten vastuulla pelastaa se. Me rakensimme kaiken tämän roskan- meidän on aika muuttaa se paremmaksi.
Is this the world we devastated
Right to the bone?
Tämä on tuhoutunut maailma. Turha tässä on maailman ihanuutta ylistää- yksinkertainen seikka on, että tämä maailma on raiskattu. Sademetsät, kulttuurit, joet, järvet... pilalla. Tuhottu. Ytimeen asti kaluttu. Mutta mitäs jos pelastetaan se?
If there's a god in the sky looking down
What can he think of what we've done
To the world that he created?
Onko tuolla ylhäällä jossain jokin jumala, joka loi maailman? Emme tiedä. Uskonko minä Jumalaan? En tiedä. En sano, että uskon tieteen todistamiin juttuihin- en vain tiedä, mitä uskoa. Haluaisin tietää. Mutta sen uskon, että jos tuolla jokin jumala on, tämän maailman tila ei varmasti ole hänelle mieluinen.
Miksi me teimme tämän maailmalle?
Nämä harmaalla kirjoitetut ovat ajatuksia, joita tämä kappale minussa herättää- aika synkkää, vai? Minusta tästä asiasta ei kuitenkaan tule vaieta, ei edes auringonpaisteisessa blogissani- se on tosiseikka, ja tosiseikat on kohdattava, ikävä kyllä. Mutta tämän ei ole tarkoitus masentaa ketään- okei, me tuhottiin maailma. Me ja meitä ennen olleet. Ainakin ollaan hyvin lähellä sitä. Ja meillä on vastuu korjata mokamme. Tämä maailma tekee kuolemaa- se on fakta. Eläimet tekevät kuolemaa. Ihmiskunta tekee kuolemaa. Eikö nyt olisi korkea aika pysäyttää se? Minun mielestäni olisi. Meidän on pakko. Ja tiedättekö mitä? Jos kaikki ymmärtäisivät tämän, meillä olisi myös voima korjata se.
Mitä minä pyydän sinulta? Tee valinta. Kumman puolen valitset? Otatko kaupassa muovikassin ja ajattelet, että "tämä maailma on muutenkin perseestä, on jo liian myöhäistä tehdä mitään" vai otatko kangaskassin ja päätät "tämä maailma pelastetaan pienillä teoilla- tästä voin aloittaa".
Koska kun puhun pienistä teoista, todellakin tarkoitan pieniä tekoja- pieniä, pikkuruisia elämän valintoja. Menetkö autolla, vai kohotatko kuntoa pyöräilemällä? Valitsetko yksittäispakatun, Espanjasta rahdatun paprikan vai otatko samaan biohajoavaan muovipussiin kymmenen kotimaista porkkanaa? Tai että otatko suklaaraepussin, jossa on paljon vähemmän pakkausmateriaalia kuin vaikkapa Marianne-karkeissa.
Kumman sinä valitset? Tuhon vai tulevaisuuden?
Harvoin sanon, että olisi liian myöhäistä. Vieläkään ei ole liian myöhäistä aloittaa parannusta. Mutta jos sitä parannusta ei tapahdu, pian ei ole mitään mitä pelastaa- tai ketään joka sen pelastaisi.
Rukoilen sinua. Auta maailmaa.
Harvoin sanon, että olisi liian myöhäistä. Vieläkään ei ole liian myöhäistä aloittaa parannusta. Mutta jos sitä parannusta ei tapahdu, pian ei ole mitään mitä pelastaa- tai ketään joka sen pelastaisi.
Rukoilen sinua. Auta maailmaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Keep Blogger tidy- hate only when necessary!