sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Turhuuttomuuden ylistys

Kiitokset rakkaalle ja täydelliselle TERHILLE (http://teparaapustaa.blogspot.fi/), jonka tammikuun 4. päivän tekstin otsikko laittoi taas tekstisuonen sykkimään- yöbloggaus on parasta bloggausta!
  Terhin otsikko kuului "turhakin on jotain". En heti tietysti tajunnut sen tärkeää sanomaa, mutta se jäi kuitenkin päähän pyörimään ja kaikumaan. Turhakin on jotain. En tiedä, mitä Terhi ajatteli tämän kirjottaessaan, mutta ajatushan on kerrassaan loistava- täydellinen lausahdus. Pysähdytään nyt kaikki ja arvostetaan Terhiä.
  Noniin, se siitä. Aloitetaan.
  Maailmassa on miljoonia ihmisiä, jotka uskovat, ettei heille ole paikkaa. Ettei heille ole tarkoitusta. Eli että he ovat turhia. Mutta se ei ole yksinkertaisesti mahdollista. "Olen turha". Tuossa lauseessa on kaksi sanaa, jotka kumoavat toisensa. Olet, et siis ole turha. Sinä olet olemassa. Hengität. Saat ihmiset hymyilemään. Nautit elämästä- ainakin sinun pitäisi.
  'Turha' tarkoittaa hyödytöntä, tarkoituksetonta, jotain, millä tai mikä ei koskaan voi tehdä mitään. Oletko sellainen? Onko sinulla mahdollisuus tehdä jotain? Voisitko saada jotain aikaiseksi, voisitko esimerkiksi täyttää unelmasi?
  Siinäpä se. Tiedät jo vastaukseet. Ei, on ja kyllä. Joten oletko turha? Et! Se on pelkkä kummallinen illuusio siitä, että jos et tee jotain yleisesti hyödyllisenä pidettyä, olet turha, eikä sinulla tee mitään. Kukaan ei ole turha, ei kukaan. Jos olet syntynyt tähän maailmaan, täytyy sen takana olla jokin tarkoitus. 
  Ja tiedäthän, tämä inhoamani asia: sinulla on vastuu. Sinulla on vastuu todistaa, ettet ole turha. Blogini ei ole niin suosittu, että tämä teksti voisi sen puolestasi todistaa. Nosta pääsi, kohtaa alistajasi ja sano: "Minusta tulee vielä jotain. Minä teen vielä jotain." Miltä tuntuisi sanoa se?
  Jos vielä epäilet sanojani, mene ihmeessä peilin eteen. Mitä näet? Näetkö tyhjää? Vai näetkö epäilevät silmät, epävarman ilmeen, hengittävän ihmisen? Näetpä tietysti. Huomaatko? Et ole turha- sinä olet olemassa ja sinulla on mahdollisuus saada myös muut tajuamaan se. Tiedätkö, minä tiedän ettet ole turha. Saatat ehkä viettää päiväsi internetissä, olla ehkä työtön, ihmisten hylkäämä ja yksinäinen, mutta et missään nimessä turha. Jokin kaatuisi, jos sinua ei olisi. Et ehkä koskaan tule huomaamaan, mitä sinä kannattelet, mutta älä anna sen romahtaa. Sinä ylläpidät jotain. 
  Koska maailmassa ei ole turhaa olentoa. Mikään, toistan, mikään ei ole turhaa. Ei ikinä. Edes vastoinkäymiset. Sodat ovat hirvittäviä, enkä missään nimessä tue sotimista, mutta sodat eivät olleet turhia: jälkipolvet oppivat, mitä kauheaa seuraa sotimisesta (vaikka eivät ilmeisesti ole oppineet tarpeeksi hyvin...)
  Kaikki ei välttämättä ole nautittavaa. Kaikki ei ole miellyttävää. Mutta kaikki on kuitenkin sen arvoista. Yritä. Nouse ylös, levitä siipesi ja tee osasi. Unelmoi ja haaveile tulevasta. Ja muista seuraavat neljä sanaa: sinä et ole turha.Kukaan ei saa sanoa sinulle, että olet turha. Sinulla on oikeus kaikkeen mihin muillakin. 
  Nyt, palaa peilin ääreen. Avaa äänesi, ja sano kuvajaisellesi "Minä en ole turha". Hoe sitä niin kauan, että uskot siihen. Ja sen jälkeen, saa muutkin uskomaan siihen. Jo yksi ihminen uskoo sinuun: minä uskon. Luuletko, että jos en todella tarkottaisi näitä sanoja, olisin käyttänyt kolme varttia parasta nukkumisaikaa tähän naputteluun? En tietenkään. Mutta halusin sanoa tämän sinulle, jotta et edes erehtyisi luulemaan jotain niin naurettavaa kuin turhuuttasi.
  Lopuksi saat tästä vielä nousumusiikiksi rakasta Queeniä. Levitä siipesi John Deaconin sanojen tahtiin.
Spread you wings and fly away
Fly away, far away
Spread your little wings and fly away
Fly away, far away
Pull youself togeter 'cos you know you should do better
That's because you're a free man.

1 kommentti:

  1. hahhahahahah :D Sait mut nauramaan!! XD Voi, ole hyvä vain<3 Ja itse teksti oli todella hyvä, täällä yksi joka on samalla kannalla ü

    VastaaPoista

Keep Blogger tidy- hate only when necessary!