sunnuntai 27. tammikuuta 2013

And it's a working on me

Hellou! Sunnutai-ilta- monelle masennuksen paikka. No, jospas pari tämän illan soittolistani herkkupalaa toisi mielenkiintoa pimenevään iltaan!
Tänä iltana kuunnellaan tuota 80-luvun pimentoon jäänyttä yhtyettä nimeltä The Cross- bändi, joka nousee top-vitoseeni. Nojaa, tottahan te laulajan tiedätte: samainen Roger Taylorhan se siellä. On suuren suuri vääryys olla mainitsematta muita jäseniä, mutta totuus on, että porukka vaihtui levyltä toiselle.
  Nojaa, mitä jos kuunneltaisiin musiikkia? Ensin aivan epäminämäinen biisi nimeltä Shove It. Peräisin vuodelta -87. Ja tarttuu muuten kuin rutto.
 Shove it! Mitä minä oikeasti kuuntelen? No jaa, outoa kyllä tykkään ja kovasti. Jos sanoista olette kiinnostuneet, ne löytää osoitteesta http://www.pcpki.com/queen/shoveit/shoveit.html. Itse asiassa heitän kaikille Queen-hulluille linkkivinkin: osoitteesta http://www.pcpki.com/queen/pre.html löytää sanat jokaiseen Queen-kappaleeseen, minkä lisäksi löytyy myös bändin jäsenten soolotuotantojenkin sanoitukset. Kannatan!
Mutta The Cross. Seuraavaksi biisi, joka kietoi minut The Crossin syövereihin- Liar. Kyllä, Queenkin teki samannimisen kappaleen, mutta tämä on jotain aivan muuta. Kappaleen on muuten tehnyt Peter Noone (ei, ei se Herman's Hermitsin Peter Noone!) - respectit Peterille!
Korvamatojen kunkku. Ei mitenkään verbaalisesti yliampuva, mutta mukavan pehmeä ja lämpimän onneton biisi. En tiedä teistä, mutta minä ainakin sulan tähän paikkaan kuunnellessani Rogerin ääntä...
  Okei, heittäydytään röyhkeiksi. Kappale, jonka ovat tehneet Clayton Moss, Peter Noone ja Josh Macrae ja joka suorastaan tihkuu itseironiaa- luulisi, että näillekkin miehille oli Crossissa soittamisesta JONKIN verran jäänyt taskunpohjalle. Tai sitten tällä vain irvaillaan miljonäärilaulajalle. Mene ja tiedä.
Hey I'm a famous dude and I just exude
I gotta Cadillac - a bowling alley in the back
Weren't you thrilled to bits - with my Greatest Hits
Ain't I a loveable guy?
Täydellistä.
Miten olisi sitten jotain hieman rockimpaa?
She makes me mad, bad and dangerous to know! Ei tälläkään kappaleella maailmaa mullisteta, mutta on se silti hyvää kuunneltavaa.
Mutta kello tikittää. Aika illan viimeiselle hitaalle: surullinen, ihana ja yksi suosikki The Cross-biisini. 
Minusta on hieman yllättävää, että tämä EI ole Rogerin tekemä biisi- sehän kertoo lehdistön sakaalimaisesta sensaationjanosta, jota ei pidättele mikään. Samaan aikaanhan Freddie Mercury oli pahimmoillaan juorulehtien kynsissä- voisi kuvitella, että tämä kertoisi samasta asiasta kuin Brian Mayn tekemä Scandal.
  Mutta nojaa, Hyvä biisi.
Do you see all us as fools?
Suckered by your lies?
Yeah you point the finger
Like some power crazy dude
Sensation pushers hound 
To feed their addictions
See the jackals at your door
Kuten jo sanoin, The Cross ei ehkä muuttanut musiikkimaailmaa, mutta silti se on keskivertohyvä bändi- ehkä jopa hieman sen yläpuolella.
  Mutta eiköhän tässä pidä jo alkaa pakkaamaan tavaroita huomista varten. Kiitos mielenkiinnosta (jos sitä oli)!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Keep Blogger tidy- hate only when necessary!