maanantai 31. joulukuuta 2012

Uusi vuosi, uusi mahdollisuus

Istun tässä ja ihailen naapurin ilotulitteita. Onko parempaa tapaa lopettaa vuosi kuin bloggaamalla? Viimeisiä viedään, joten täältä tulee tämän vuoden viimeinen kirjoitus!
  Mitä tämä vuosi toi teidän elämään? Minä pääsin eroon yläasteesta, rakastuin Queeniin, tulin hieman hullummaksi, aloitin lukion, tapasin uusia ihania ihmisiä ja lähennyin muutaman vanhan, rakkaan ystävän kanssa, hiippailin kohti Led Zeppeliniä ja olen taas enemmän... no, minä.
  (Kyllä, ylläolevassa lauseessa sanoin "pääsin eroon yläasteesta". On uusi vuosi, ja päätän lopulta sanoa sen: yläasteella, varsinkin viimeisenä vuonna, oli hetkensä. Mutta minulla ei varsinaisesti ole minkäänlaista kaipuuta sinne- ei, kyyneleet EIVÄT nouse silmiini, vaikka puhuisin yläasteen opettajan kanssa. EN ala kaipaamaan niitä päiviä. Ja oikeastaan toivon ettei kukaan muukaan- surullista, jos elämän parhaat vuodet olivat yläasteella. Minulla eivät ainakaan. Enkä aio tulla muistelemaan ah-niin-ihanaa vanhaa kunnon luokkaamme. Älkää nyt käsittäkö väärin, siellä oli hauskoja ihmisiä ja ihan mukavia päiviä, mutta luojan kiitos se on minun osaltani ohi.
  Mutta nyt eksyin aiheesta.)
  Mistä minä halusin puhua, on se, kuinka uskomattoman ylpeä olen teistä kaikista, jotka lukevat tämän. Vuonna 2012 aivan liian moni nuori elämä päättyi epätoivoon, pimeyteen ja tunteeseen, ettei elämällä ole enää mitään annettavaa. Nämä kaikki nuoret olivat liian nuoria ollakseen niin toivottomia- mikä tätä maailmaa vaivaa? Miksi nuoret, kauniit ja älykkäät ihmiset kokevat, että tämä maailma on niin paha, niin julma paikka, ettei kannata jatkaa?
  Mutta sinä siinä, sinä luet tätä, olet siis elossa. Kiitos mielettömästi. Olen valtavan ylpeä, että jatkat vuoteen 2013- vaikka elämä potkii päähän, muistathan aina, että sen ei tarvitse potkia ikuisesti. On niin hienoa, että olet siinä ja luet näitä sanoja. Olet ehkä syvällä mielessäsi, yhtenä pimeänä hetkenä ajatellut luovuttamista- ja olet silti siinä. Olet valtavan vahva ihminen. Arvostan sinua niin valtavan paljon- olet loistava!
  On aivan varmaa, että liian moni tulee lopettamaan elämänsä liian aikaisin myös vuonna 2013- mutta yritetäänhän tehdä tänä vuonna tästä maailmasta parempi paikka elää? Aloitetaan nyt- kaikki yhdessä. Ei se ihmeitä tarvitse- ei vallankumouksia tai mitään muutakaan. Tässä siis uudenvuodenlupaukseni: joka ikinen päivä ensi vuonna tavoitteenani on saada edes yksi ihminen hymyilemään. Tottakai maailman muuttaminen on iso juttu, mutta se ei koostu isoista jutuista- jos jokainen tekee jotain pientä, siitä tulee jotain suurta.
  Ohhoh. Pitäisiköhän repäistä ja viettää hyvä uudenvuodenaatto- hei, enää tunti ja 45 minuuttia ja tämä vuosi on OHI!- ja hemmotella itseäni Queen Rock Montrealin keikka DVD:llä? Taidanpa tehdäkkin.
  Oikein, oikein hyvää uutta vuotta 2013.

6 kommenttia:

  1. Aivan ihanaa luettavaa höperö ja taas niin totta kaikki<3 Ja nuo sanat meidän hyvin entisestä luokasta, ruoesi ihan naurattamaan :D!

    Aloitetaan maailman parantaminen, kaikki yhdessä, juuri nyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi taivas tämä kommentti ahahaha "hyvin entinen luokka"- totta!! Ja kiitos kommentista ja hyvää uutta votta- 35 minuuttia tätä vuotta jäljellä!

      Poista
    2. 11 MINUUTTIA!! Ja musta ei ollu mitään hauskaa, totta joka sana! :D

      Poista
    3. KYLLÄ! Julistan tämän mielipiteen luokastamme virallisesti todeksi.
      JA KUUSI MINUUTTIA YLI!!! HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKKI RAKKAAT LUKIJAT JA KOMMENTOIJAT, TE TEETTE BLOGGAAMISESTA PARASTA PUUHAA!!! HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2013!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      Poista
  2. Hyvää uutta vuotta Sullekin, hyvä Sgt. Pepper!!! Kiitos erinomaisesta blogista! Ja toivon Sulle oikein paljon uusia musiikkielämyksiä ja hymyjä ja uusia ystäviä ja kivoja matkoja jne. Toivottaa: iso fani ulkomaalta :)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein hyvää uuttavuotta! Kiitos kuuluu sinulle- kiitos kommentoinnista! Olet ihana ihminen- KIITOS! :)

      Poista

Keep Blogger tidy- hate only when necessary!