"But I still believe in peace, love and understanding"

Voi ei. Maailman pahin päivä, taas jälleen kerran.
32 vuotta sitten, monen maailmasta poistui yksi pala. Esikuva, rohkaisija, innoittaja. Rest In Peace, John Lennon.
  Muistan yhä se päivän, kun sain kuulla Johnin kuolleen. Ei, se ei tietenkään ollut 8. joulukuuta 1980. Se oli kolme vuotta sitten syksyllä, kahdeksannen luokan ensimmäisellä musiikintunnilla, jolla aiheena oli The Beatles. Opettaja sitten aivan varomattomasti informoi luokkaa, ja sanoi "niin, kaksi yhtyeen jäsenistä onkin jo kuollut". Tyrmistyin. Ei kai sentään?
  Illalla tarkistin asian netistä. Samana iltana kuulin ensimmäisen kerran Imaginen. Sinä iltana rakastuin totaalisesti tähän englantilaiseen muusikkoon, ja siitä lähtien John on ollut suurimpia innoittajiani. En oikein tiedä, mitä olisin ilman häntä. Varmaan aivan kunnollinen ihminen- tosin tylsempi, paljon tylsempi. Tavallinen. Massaa.
  Vasta näin jälkeenpäin huomaa todellisuudessaan, kuinka hurjan suuri vaikutus yhdellä pienellä ihmisellä voi olla- ajatteles, jos sinut muistettaisiin vielä 32 vuotta kuolemasi jälkeen.
  Mutta onko John Lennon kuollut? Ei minun mielestäni. Fyysinen ruumis on ehkä poistunut, ehkä en tule näkemään Johnia lavalla, mutta mitä sitten? Jos tuhannet ja tuhannet ihmiset muistavat miehen nimen, jos hänen musiikkiaan yhä kuunnellaan suunnattomalla intohimolla, voiko todella sanoa että John Lennon on poissa? Ei, ei minusta. Tämä on taas näitä hulluja juttuja mutta you know.
  Viime aikoina, oikeastaan jo vuoden ajan, John on toiminut innoittajanani myös kirjoittamisessa- muutenkin kuin blogin suhteen. Eniten minuun kolahti Johnin lausahdus "Reality leaves a lot to the imagination", todellisuus jättää paljon mielikuvituksen varaan. Sen luettuani varovaisesti uskaltauduin kirjoittamaan ajatuksiani paperille, yhä pitempiä ja pitempiä kirjoituksia ja sitten jo aivan tarinoita. En kirjoita niitä muiden nähtäväksi tai mitään, mutta saan suunnattomasti iloa siitä, kun näen tarinani mustana valkoisella. Joten kiitos John, siitäkin.
  Kauhistus. En minä enään mitään osaa Johnista kirjoittaa. Tämä on jo kolmas vuosi, kun vuodatan kyyneliä tänä päivänä, ja yhä vain jaksan kunnioittaa Johnia entistäkin enemmän. Kuvaamataidossa piti tehdä "Valta ja Vaikuttaminen" niminen työ. Aiheeksi valitsin minuun eniten vaikuttaneen henkilön- John Lennonin. Tietysti.
  Koska kiitos Johnin, nyt huoneessani on läjä Beatles-levyjä, julisteita, kirjoja, nyt yritän sormet verillä opetella kitaransoittoa ja nyt uskon, että olipa elämäntilanteeni mikä tahansa, voin nousta siitä ylöspäin. John on vaikuttanut minuun valtavasti näinä kolmena vuotena. Ja jokaisesta päivästä olen onnellinen.
  Lopetan tämän tekstin nyt, sillä kello on ties miten paljon ja punaiset silmäni menevät uhkaavasti ristiin. Kiitos, Johnny, kaikesta.