lauantai 3. marraskuuta 2012

I never could see where the life was leading me- to THIS!

Vautsi.
Tajusin tuossa äsken, että noin vuosi sitten, aikalailla tarkalleen, kuulin ensimmäistä kertaa elämässäni yhden maailman upeimmista kappaleista. Tai olin varmasti kuullut sen aiemminkin, mutta tällä kertaa todella kuuntelin sen. Kappale teki minuun heti lähtemättömän vaikutuksen, joka johti ensin kiinnostukseen, sitten perinpohjaiseen tiedonjanoon, siitä ihailemiseen ja siitä rakastumiseen. Noin vuosi sitten kuulin ensimmäisen kerran lauseet "Is this the real life? Is this just fantasy?", ja siitä lähti yhteinen matkani neljän taitavaa taitavamman muusikon seurassa. Matka, joka on jatkunut, ja joka tulee todennäköisesti jatkumaan niin kauan kuin elän. Matka Freddien, Brianin, Rogerin ja Johnin seurassa: matkani Queenienä.
  Viime maaliskuussa Queen esiintyi ensimmäistä kertaa blogissani. Ja tuolloin oli jo aika selvää, että tämä ihastus johtaisi täysipäiväiseen fanittamiseen.
"--Ja tiedättekö, en rehellisesti sanottuna ole ollut näin innoissani mistään sitten Beatlesin! Tämä on ihanaa! Niin paljon uutta kuunneltavaa, niin paljon uutta luettavaa, niin paljon fanittamista! Tämä on upeaa, ihanaa ja erittäin hauskaa!"
Ylläoleva on juuri siitä bloggauksesta, jossa julkistan "suhteemme" (nojaa, en keksi parempaakaan sanaa). Se on aika outoa: joitakin bändejä vain kuuntelee, mutta joihinkin suhtautuu paljon intohimoisemmin. Mikähän sen aiheuttaa?
  No, eteenpäin. Ensivaikutelma, jonka Queen minulle antoi, oli aika hämmentävä. Ehkä se johtui juuri siitä, että ensituttavuuteni oli Bohemian Rhapsody, mutta onhan Queen aika shokeeraava bändi. Esimerkiksi ensimmäinen kuva, jonka Freddie Mercurystä näin, oli se, jossa hänellä on mustavalkoruudullinen kokopuku ja balettitossut yllään, joten olin hieman.. no, hämmentynyt. En ollut varma, miten reagoida. Onneksi valitsin sen paremman tavan: hullaannuin.
  Aina, kun puhun Beatlesista, mainitsen sen kuinka olin ennen ujo ja epämukava ihminen ja Beatles teki minusta paremman tyypin ja blah blah blah. Mitä Queen on minulle antanut? Voisi luulla, että kiitos Beatlesin, mitään annettavaa ei ole: olen jo saanut kaiken.
  Väärin. Jos jokin koskettaa yhtä syvältä kuin mitä Queen on tehnyt, se ei voi olla muuttamatta. Ja minusta tuntuu, että olen tullut paljon... rohkemmaksi (tai rämäpäisemmäksi, miten sen nyt haluaa sanoa). Kiitos Queenin opin, ettei elämää kannata ottaa liian tosissaan- että pitää elää hetkessä, nauttia siitä mitä on nyt koska sitä ei välttämättä ole enää huomenna. Tämähän on hieman ristiriidassa jo blogini otsikonkin kanssa. Sen mukaan aina on uusi mahdollisuus, uusi huominen. Ja nyt väitän ettei sitä huomista ole!
  Ei ne minun mielestäni toisiaan kumoa, lähinnä syventää tarkoitusta: todennäköisesti huominen tulee, sinulla on vielä mahdollisuus, mutta toisaalta sinulla on se mahdollisuus jo tässä, nyt heti, mikset käyttäisi sitä saman tien? Hmm, meneepäs monimutkaiseksi.
  Vuoden sisällä on tapahtunut paljon: olen oppinut "tuntemaan" neljä uutta ihmistä, olen löytänyt satoja uusia loistavia kappaleita, ja elämäni on taas hieman sisältörikkaampaa. Ja mikä parasta, mitään en kadu! Miten paljon naurua ja kyyneliä tähän(kin) vuoteen on sisältynyt. Mutta olenpahan saanut myös uusia päämääriä: minulla on unelmia. Unelma, että jonain päivänä olen huippuhyvä tutkija, joka poistaa koko AIDSin maailmasta. Unelma, että olen joskus hyvä muusikko (tai että jonain päivänä todella HALLITSEN tuon pahuksen basson). Unelma, että löydän oman tieni, jolla voin olla täydellisen onnellinen- tien, jonka soundtrackiin kuuluu ikuisesti yksi rockmusiikin helmistä ja kuninkaallisista: Queen.
Kiitos, Brian, Roger, John ja Freddie. Jatketaan edelleen.
   Lopuksi vielä yksi aivan ihana Queenin biisi (ehei, ei Bohemian Rhapsodyä sillä sen jokainen itseään kunnioittava musiikin ystävä jo tuntee!), jota olen kuunnellut koko tämän illan ja jota rrrrrakastan.
John Deaconin ihanaa käsialaa. Tykkään ja kympillä!
"Laughter ringing in the darkness
People drinking for days gone by
Time don't mean a thing
When you're by my side
Please stay awhile"

2 kommenttia:

  1. Kiitos kiinnostavasta jutusta! Minulla on Queenin kanssa taas semmonen tarina, että muistan lapsuudestani yhden Queenin konsertin Suomen TV kanavalta ja se jätti minuun jonkunlaisen syvän vaikutuksen eli ensimmäistä kertaa tunsin olevani kiinnostunut rock-musiikista. Vasta sen jälkeen kiinnostuin enemmän Beatleseista. Mutta vasta kuultuani "Tenement Funsterin" (kiitos Sgt. Pepperille!) tajusin, että Queenissa on jotain muutakin kiinnostavaa kuin jo tunnetut hittibiisit ja Freddie. Roger, Brian ja John! Semmonen juttu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentistasi!
      Onpas mukava tarina- ja upeaa että löysit Queenin taas (ja vielä tämän blogin kautta!Olen ylpeä!)
      Et satu muistamaan mikä Queenin konsertti olisi ollut kyseessä?

      Poista

Keep Blogger tidy- hate only when necessary!