Minä tiedän, että täällä blogissa on käynyt Roger Taylorin suomalaisia (tai suomenkielisiä) faneja. Näen sen tilastoista. Kamoon, heittäkää kommentilla!
Ylipäätänsäkin, mitä te ihmiset haluatte lukea? Jälleen aika kysellä (ja jäädä ilman vastauksia?) mielipiteitä- haluan että tämä blogi olisi muidenkin kuin itseni mielestä mielenkiintoinen, joten mitä laitetaan? Musiikkia, lifestyleä, haasteita, kannanottoja, nonsenseä, syvällisiä raapustuksia... askarteluohjeita?!? Oikeastaan voin toteuttaa mitä vain, tai ainakin yritän! Joten jos vain sinulla on aikaa niin...
Omigod.
Haluatteko nähdä jotain, mitä kuvaa minusta hyvin englannin kielen adjektiivi extraordinary? Täältä pesee!
Tässä voisi sanoa varmaan että ei ole omena puusta kauas pudonnut! Rufus Tiger Taylor (Kuka antaa pojalleen nimeksi Tiger? Onkohan Roger varmasti ollut ihan täysissä ruumiin voimissaan...tällläkään kertaa... Ei siinä mitään mutta sitten Rogerille syntyi vuonna -94 myös tytär, joka sai nimen Tiger Lily...) siis on Rogerin poika, ja täytyy sanoa että kyllä pojalta lahjoja löytyy! Lähes isänsä veroinen- siis todella lähellä! Vautsi vau. Eikä muuten mitenkään vanhasta jannusta puhuta, Rufus on syntynyt vuonna -91 eli vain 21 vuotta! Ja Roger oli Queenin ekan levyn aikaan 24 vuotias, joten onhan Rufuksella aikaa ottaa isäpappa kiinni.
Plus awws, onko mitään söpömpää kuin parrakas Roger?
Mutta upeaa rummutusta. Tästä minä tykkään.
Yleisön pyynnöstä tuodaan vähän varjoja tänne blogiin. Ihkutan päivästä toiseen Queeniä ja Beatlesia. Mutta entäs ne huonot puolet? Aloitan nyt kirjoittamisen aivan uudesta suunnasta: mitkä ovat näiden musiikin kuninkaallisten huonoimmat biisit ja karseimmat söherrykset? Tiedän että tämä saattaa aiheuttaa närää ja saatan morkata lempikappalettasi, mutta saadaan ainakin keskustelua liikkeelle! Pyydän, älkää nylkekö minua...
Ensimmäiseksi kunnian saa ehdottomasti inhokkini (ja josta valitettuani minulle tätä aihetta ehdotettiin): Queenin Body Language.
Hir-ve-ää. Sinänsähän kappaleessa ei ole mitään vikaa, musiikki on ihan tarttuvaa jne. mutta koska ruudun tällä puolen istuu feministi, en vain jaksa tälläisiä sikamaisen seksistisiä kappaleita.
"You got red lips, snakes in your eyes
Long legs, great thighs
You got the cutest ass I've ever seen
Knock me down for a six any time"
Meinaan... PLIIZZ. Näitä kappaleita on nykyaikana ihan liikaa. Olen yrittänyt lähestyä tätä kappaletta vaikka mistä näkökulmasta enkä silti ymmärrä, kuinka joku voisi pitää tälläisistä- miksihän ne ovat sitten niin suosittuja?
Sillä kamoon, on sitä nyt ihmisessä muutakin kuin pitkät sääret ja hyvä takamus. Ovatkohan tälläisten kappaleiden tekijät kuulleet sanasta luonne? Ihmettelen suuresti, kuinka Freddie Mercury, ihminen joka kirjoitti armeijallisen maailman ihanimpia rakkauslauluja kuten Love Of My Life ja You Take My Breath Away, voi tehdä tälläistä... suoranaista sontaa.
Yleensä pystyn suhtautumaan Queenin floppeihin huumorilla ja kohauttamaan olkiani ajatellen "Nojaa, se nyt meni vähän huonosti mutta kaikilla on heikot hetkensä" mutta tämän kanssa en voi tehdä muuta kuin kohottaa kulmiani. DISLIKE.
Ja kun kappale oli törkeydellään saanut minut jo raivostumaan, heitetään naamalle vielä tuo hokema "Don't, talk, don't talk, don't talk, BABY DON'T TALK". Jos joku minulle uskaltaisi tuon sanoa, pitäisin huolen etten sulje suutani. Kuullostaa naurettavalta mutta minä en niele tälläistä seksististä alistusta. Valitettavaa kyllä, tämä kappale pääsi jopa levylle, Hot Spacelle, jolla oli potentiaalia nousta ihan hyväksi albumiksi (siis minun silmissäni) mutta joka jäi sinne aika pohjalle vain ja ainoastaan tämän irvikuvan takia.
Kaiken kaikkeaan päähäni ei Body Languagen kuuntelun jälkeen jää muuta kuin inho ja toistuva kysymys: "Freddie. Miksi?".
Badambam tssh! Blogini on saanut uuden lukijan! Sydämmellisesti tervetuloa ja toivottavasti viihdyt! <3
Pitkän haaveilun ja odotuksen jälkeen syysloman kunniaksi toteutui matka Kuopioon ja- tietysti- VB-valokuvakeskuksen Rober Whitaker-näyttelyyn. Kukas tämä Robert on? Hän oli se mies, joka otti kaikki upeimmat kuvat The Beatlesista. Jep! Siis Beatles-valokuvia. Olihan se ihanaa. Astuin sisään näyttelyyn, Strawberry Fields Foreverin soidessa kaiuttimista, ja edessä oli valtava kuva Liverpoolin kosseista- pienimuotoinen rytmihäiriöhän siitä tuli. Ja sitten vielä se pikkujuttu, että näyttelyyn kuuluu Paul McCartneyn ihan oikea käytetty basso- voi jestas, Hofnerit on sitten kauniita. Yksinkertaisesti kauniita soittimia.
Lisäksi siellä oli myös muita herkkuja, kuten Paulin ja George Martinin singeeraamat Yesterdayn (ehkä!) alkuperäiset nuotit, Hispanialaisen Jakovainaan alkuperäispainos sekä paljon, paljon muuta. Ja tietysti Cavern Club! Alakerrassa oli pieni luolamainen onkalo, jonka peräseinään oli kiinnitetty tiilimuurin näköinen pahvi, ja jonne sai käydä jättämässä terveiset ja kertomuksen, miten Beatles on itseesi vaikuttanut. Jos käyt siellä, kokeile löydätkö alaoikealta tekstin "Beatlemania iski vuonna 2010 13-vuotiaan teinitytön sydämeen, eikä paluuta ole! ♥" tai sinne päin, en minä enää muista. Hoipertelin portaat ylös, ja sitten vielä matkamuistomyymälän kautta ulos raikkaaseen syysilmaan. Ajatella, minä olin vain lasin päässä Paul McCartneyn bassosta! Pyörryttävä ajatus...
Tässäpäs pari kuvaa. Pahoittelen näitä laatuja, mutta kännykkäkamera on kännykkäkamera... eikä sattunut parempaa mukana olemaan.
Ensinnä: Valokuvakeskuksen ulkopuolelta kadusta löytyi yllättävä koristus: pianon koskettimia mukaileva suojatie, ja Abbey Road-Beatlet sitä ylittämässä! Hahmot eivät ehkä erotu niin selvästi, mutta siinä ne kuitenkin ovat!
Ja samasta paikasta tämä Abbey Road-mukaelma. Kyltissä lukee: Abbey Road NW8, City of Kuopio. Heh heh. Käykääs joskus Lontoossa ollessanne vilkaisemassa mitä siellä oikealla Abbey Roadilla lukee.
Kuopion kirjasto oli myös muistanut Liverpoolin mahtinelikkoa asettelemalla esille kaiken maailman Beatles-kirjallisuutta lehdistä nuotteihin. Harmi, että menin tutustumaan kirjastoon vain puolta tuntia ennen sen sulkeutumista- siellä kun olisi vierähtänyt tunti jos toinenkin:
Ja tosiaan, matkaan tarttui pari postikorttia, näyttelyn mainosjuliste sekä mammuttikirja nimeltä Eight Days A Week- Inside The Beatles' Final World Tour. Jauzaa!
Sitten Beatlesin ulkopuolelle. Tarkoitus oli kyllä löytää talvitakki, mutta eipä minunlaiselleni krantulle löytynyt mutta krhm, tottakai sitä nyt aina jotain... Suomalaisesta kirjakaupasta löysin halvalla englanninkielisen Freddie Mercuryn elämänkerran (kirjoittanut Lesley-Ann Jones, harvinaista löytää naisen kirjoittama rock-historiikki!) ja Queenin Days Of Our Lives- dokkari DVD, jota en todellakaan suosittele herkkätunteisimmille fanitytöille. Eilinen ilta kului sitä katsellessa, ja kun päästiin Freddien sairastumiseen asti, tyyny oli jo kyynelistä märkänä (ja ei, en puhu mistään parista hassusta liikutuksen kyyneleestä, vaan oikeasti itkemisestä). Pahinta oli, että satuin juuri samana päivänä lukemaan loppuun Mark Blaken Queen- elämänkerran, joten tavallaan menetin Freddien kahdesti saman päivän aikana- fanittaminen on aivan hirveää!
Mutta siinäpä aikalailla paketissa minun pari viime päivääni. Mitäs teidän lomille kuuluu?
Päivitystä edelliseen tekstiin: Britannina hallituksen päätöksestä mäyrien massateloitusta siirretään ainakin vuoteen 2013.
Voitto, pieni voitto mutta silti. Ainakin se tietää lisäaikaa niille suurenmoisille ihmisille, jotka antavat aikaansa, voimaansa ja ääntään viattomien luontokappaleiden suojelemiseksi! Mutta tämä ei ole ohi. Ei vielä. Mutta uskotaan, että se kääntyy vielä mäyrien voitoksi. Go Team Badger!
Lisää tulossa, kunhan jotain lisätietoa tulee. Meikä alkaa ihan tosissaan fanittamaan mäyriä!
Nyt on varmaan jo aika kirjoittaa muustakin kuin musiikista (tosin musiikin kautta tähän asiaan tutustuin, mutta jätetään se nyt huomiotta). Britanniassa ollaan suunnittelemassa valtavaa mäyräkannan pienentämistä- taivoitteena on tappaa noin 70 prosenttia mäyristä. Tämä sen takia, että mäyrien asuinalueiden lähellä laiduntava nautakarja on vaarassa saada tuberkuloositartunta mäyristä. Tämä ei ole mikään ehkä juttu, vaan tartunnan mahdollisuus on todettu.
Hmm. En varmasti ole oikea ihminen saarnaamaan tästä. En tiedä kaikkia taustoja. En tunne Britannian karjataloutta. Eihän tämä oikeastaan edes kuulu minulle, suomalaiselle teinille joka ei ole koskaan mäyrää nähnytkään. Kuitenkin, täsin amatööritasolla, haluan ilmaista kuinka suurta vastenmielisyyttä tunnen tätä asiaa kohtaan.
Sillä minkä tahansa lajin, olipa se laji tuhoeläin tai hyötyeläin, tuhoaminen ei ole ratkaisu. Ekosysteemit ovat kaikista lajeista riippuvaisia yksiköitä, ja mistäs ihminen todellisuudessa osaa määritellä lajin hyödyn? Yhden lajin tuhoaminen saattaisi johtaa muidenkin lajien tuhoutumiseen- taikka sitten jonkun pahemman tuholaisen runsaaseen lisääntymiseen. Minun käsitykseni (ja varmaan aika monen muunkin) mukaan luonto on uskomattoman monimutkainen järjestelmä, eikä ihmisen tulisi puuttua siihen. Ikinä, ikinä ei ole seurannut mitään hyvää kun ihminen on alkanut jakaa tuomioita itselleen haitallisille lajeille. Kukahan se taas olikaan joka sanoi tämän viisauden: "On tyhmää sanoa, että haluan poistaa kaiken pahan maailmasta. Sillä pahin uhka tälle maapallolle on ihminen".
Jotkut puolustelevat mäyrien masssamurhaa sillä, että jos asiaan ei puututa, karjaan joudutaan pumppaamaan valtavasti rokotteita ja anibiootteja jotteivat naudat sairastuisi tuberkuloosiin. Krhm, get real. Nykypäivinähän liha on täynnä antibiootteja. Ja kyllä, tällä kertaa tiedän asiasta jotain. Äitini on kotieläinten hoidon opettaja ammattikoulussa, ja olen saanut kuulla aiheesta luennon tai kaksi (olipas niistäkin hyötyä!). Karja rokotetaan kaikkia mahdollisia tartuntatauteja vastaan, jos tauteja epäillään (huom! Ei niinkään meillä puhtoisessa Suomessa, mutta ulkomailla tämä on yleisempää). Joten millä lailla asiat todella muuttuisivat?
Ja eikö todella olisi olemassa mitään edes hieman inhimillisempää tapaa pitää mäyrät ja naudat toisistaan erossa? Kunnolliset aitaukset? Tai jotain.. heh, mitäs jos aletaan vain kaikki vegaaneiksi, niin ei tarvita lihakarjaa! Nojaa, ehkä pitäisi alkaa realistiseksi. Mutta viattoman eläinlajin tuhoaminen ei ole ratkaisu. Ei ole ratkaisu tuhota eläimiä, jotka vahingossa, tahtomattaan, tartuttavat eläimiä, joita ihmiset tarkoituksella kasvattavat jotta voisivat sitten syödä ne. Eihh. Missä vaiheessa ihmisestä tuli näin itsekäs ja luontoa kunnioittamaton olento?
Tämä teksti on täysin turha. Eihän tämä mitään auta. En edes voi allekirjoittaa adressia mäyrien puolesta, sillä olen suomalainen enkä täten voi vaikuttaa muiden maiden lainsäädäntöön. Mutta tuli ahdistuspuuska: jonnekkin on pakko saada purkaa ajatuksia. Ja sitähän tämä blogi minulle on, ajatustenpurkuventtiili.
Mutta ajattelin myös, että täällä saattaisi olla asiasta kiinnostuneita ja enemmän tietäviä ihmisiä. Mielipiteitä otetaan innolla vastaan! http://teambadger.org/
Heipä hei rakkaani! Mitä kuuluu? Itselläni alkoi syysloma! Jipii! Se tietää paljoa vapaa-aikaa ja intohimoista bloggaamista (toivottavasti).
Mutta koska täällä ei muutenkaan käy hirveästi väkeä (ketään en syytä, varmasti ihmisillä on työ/koulu kiireitä ja elämässä parempaakin tekemistä kuin tämän blogin lukeminen ja varsinkaan kommentoiminen), ajattelin että nyt en ainakaan hirveitä väkijoukkoja pitkästytä. Joten illan kuluksi päätin aloittaa pienimuotoisen tekstisarjan, joissa kerron random-faktoja ihailemistani ihmisistä, sanotaanko että about 15 faktaa faktaa per lärvi, riippuen siitä miten paljon kyseisestä henkilöstä ehdin kokoon raapimaan!
Anteeksi kaikki Beatlemaanikot. Meinasin päästää Maccan ekana valokeilaan, mutta eiköhän se tyyppi ole jo sen verran tunnettu että se voi odottaa seuraavaan! Ja koska löysin loistavasti tästä miehestä juttua, tässä teille Roger Taylor!
(Niin, näiden ei olekaan tarkoitus olla niitä vakavimpia. Ja kaikista en mene takuuseen)
1) Roger Meddows Taylor syntyi 26. heinäkuuta vuonna 1949 Norfolkissa.
2) Roger aloitti ukulelellä kahdeksanvuotiaana, ja sai ensimmäisen rumpusettinsä 12-vuotiaana.
3) Ainakin yksi Taylorien naapuruston asukkaista muistaa "sen kirotun kakaran, joka paukutti rumpuja autotallin ovet selällään".
4) Joskus vuosien -69 ja -70 aikoihin Roger kasvatti parran- jottei häntä luultaisi naiseksi.
5) Roger ja Freddie pitivät yhdessä kojua Kensigtonissa. Noihin aikoihin kumpikaan ei oikein ollut ruuanlaitosta perillä. Freddie kysyi kerran Rogerilta: "Rog ystäväiseni, miten kananmunia keitetään?". Rogerin vastaus: "Sinun pitää.. Umm.. en minä tiedä. Luulen että sillä on jotain tekemistä kuuman veden kanssa". Mitähän siitä on seurannut...
6) Roger olisi halunnut Surreyn asuntonsa eteen suuret leijonapatsaat, mutta paikalliset viranomaiset eivät suostuneet tähän. Senpä takia Roger hankki pihalleen satoja pimeässä hohtavia menninkäisiä.
7) Roger päätti blondata hiuksensa ennen keikkaa. Koska hän ei tarkistanut käyttöohjeita vaan lätkäisi värin päähänsä, tuloksena ei tullut vaaleita hiuksia vaan vihreät.
8) Vuonna 86, kesken konsertin, Rogerin suuhun nousi sylkyklimppi, ja hänen oli pakko sylkäistä se jonnekkin. Klimppi lensi siististi Brian Mayn hiuksiin, kitaristin mitään huomaamatta.
9) Roger pelkää hämähäkkejä.
10) Roger ei oppinut uimaan ennen kuin 22 vuotiaana.
11) Rogerin lempibändi on The Beatles
12) Vaikka Roger näyttääkin pieneltä, hän on kuitenkin ruhtinaalliset 179 cm pitkä.
13) Joskus 70-luvun alussa, ennen Queenin suosiota, bändi oli Liverpoolissa keikalla. Keikan jälkeen bändin jäsenet joutuivat kahnaukseen paikallisen jengin kanssa, jotka eivät hyväksyneet heidän etelän pukeutumistyyliään. Kiitos Rogerin, jengi lähti käpälämäkeen. Hän nimittäin vilautti yliopistonsa kirjastokorttia, väitti sen olevan itämaisen taistelulajiklubin jäsenkortti ja sanoi "Ennen kuin tapan teidät, minun on varoitettava, että minulla on musta vyö ja kolme dania...origamissa".
14) Saadakseen I'm in Love With My Car:in Bohemian Rhapsodyn B-puoleksi Roger lukitsi itsensä komeroon eikä suostunut tulemaan ulos ennen kuin Freddie suostui hänen ehdotukseensa.
15) Kerran, 70-luvulla, Roger oli jostain niin raivostunut, että hän viskaisi koko rumpusettinsä lavan poikki. Freddie ehti alta vain niukasti.
16) En pysty katsomaan Who Wants To Live Foreverin musiikkivideota vakavana, kuultuani että sen tekeminen oli yhtä tuskaa. Miksikö? Koska Roger sattui olemaan umpihumalassa kuvausten ajan.
Toivottavasti tässä oli jotain uutta hauskaa tietoa, hyvää jatkoa rakas ystäväni!
Jälleen on aika uudistua- huomaatte varmaan, että tausta on muuttunut. Jotain muutakin kivaa pientä on ehkä tulossa, kunhan kerkeän.
Taustasta sen verran: se on Roger Taylorin Rolling Stone-lehdelle kirjoittama hurmaava mielipidekirjoitus- tämä tuo aina hymyn huulilleni. Se on niin kitkerä! Tässä tuo lehtileike kokonaisuudessaan:
Varsinkin kohta "Grow up. You invented the bitterness. I pity you. You suck. You are boring and you try to infect us" on aika mahtava. Niin ja "I am member of said group and extremely fucking proud of its music (not all)". En minä tiedä mikä tässä on minusta niin huvittavaa mutta se vain on!
Viimeaikoina mielenkiintoni on kohdistunut suurilta osin erääseen teille jo tuttuun muusikkoon, ja hän on hiljalleen saanut voitettua täyden kunnioitukseni. Rakkaat ystävät, saanko esitellä: Brian May.
Olen jo ennen sanonut, että ihailen Briania, mutta nyt olen alkanut ihan tosissani arvostamaan häntä. Ja sen takia omistan tämän blogipostauksen rakkaudelleni.
Kiinnostuin Brianista aika pian Queeniin tutustumiseni jälkeen- heti, kun sain tietää häne opiskelleen fysiikkaa ja tähtitiedettä. Koska todellakin, varmaan kymmenvuotiaasta nassikasta asti olen tuijotellut tähtiin siinä määrin innostuneena että aiheeseen liittyvää kirjallisuutta ja kaukoputki talosta löytyy. Joskus ajattelin että minustakin tulee astrofyysikko, mutta katsotaanpas nyt... Ehkä pitäisi kokea jonkinsortin valaistuminen fysiikan tunneilla. Tai edes sellaine fiilis että jokin on selvää.
Mutta takaisin Brianiin. Minusta oli uskomatonta, että joku ihan oikeasti voi väitellä tohtoriksi ja olla samaan aikaan pahuksen hyvä muusikko- siis älykkö vähän kaikilla osa-alueilla. Koska yleensä (ainakin minun käsitykseni mukaan) maailmanluokan tähdet ovat asennoituneet kouluun vähän hällä-väliä-meiningillä. Mutta ei kaikkien tarvitse olla koviksia: voi olla siisti vaikka tykkääkin matikasta.
Entäs sitten kun sekaan heitetään tieto, että Brian on kasvissyöjä? Siinä vaiheessa innostuin todenteolla: tyyppi on fiksu, musikaalinen sekä välittää ympäristöstä- mikä tämä Brian May oikein onkaan?
Pikavisiitti osoitteeseen http://brianmay.com/, ja olin myyty. Vau. Täytyy vain sanoa, että aplodeja sille innolle ja tarmolle, jolla Brian puolustaa Briannian villieläimiä ja varsinkin mäyriä. Tässä on ihminen, joka todella välittää ympäristöstä ja siitä, että luonnon monipuolisuus säilyisi vielä jälkipolvillekkin- ja sellaisia ihmisiä maailma tarvitsee.
Minusta Brian on loistava esikuva nuorille: intohimoinen muusikko, joka ei koskaan (tietääkseni) ollut huumekoukussa tai muutenkaan kovin paheellinen, puolustaa niitä jotka eivät ääntään saa kuuluville ja huomioi myös pienet ihmiset- oletteko vilkaisseet Brianin twitteriä? Minusta on niin hurmaavaa, että hän ihan oikeasti vastaa faneilleen, on jopa yllättänyt muutamat kommentoimalla esimerkiksi heidän jakamiaan biisejä. Tavallaan siis Brian on ehdottomasti lempparini Queenin jäsenistä: ainakin suurin inspiraatio.
Kumarrus herra Maylle, ja lopuksi loistava kappale Brianin soolouralta. Tämä kappale kyllä löytyy Queenin Greatest Hits 3-levyltä, mutta alunperin tämä on julkaistu nimellä Brian May. Ja minä rakastan tätä!
Hassua, mutta aloitin tämän päivän vieton jo eilen aamulla linja-autossa. Pitkästä, pitkästä aikaa satuin kuuntelemaan kappaleen nimeltä Love, ja voi taivas miten vaikea niitä kyyneliä olikaan pidätellä.
Arvaattekin varmaan jo päivämäärästä päivän aiheen. 9.10. Hyvää syntymäpäivää, rakkain John.
Kuten sanoin, on kulunut pitkä aika siitä, kun viimeksi kuuntelin John Lennonin sooloajan musiikkia. Olen ajautunut siitä kauas, sukeltanut Queenin ja Pink Floydin syövereihin unohtaen vanhan inspiraationi kokonaan- kunnes pari viikkoa sitten kuvaamataidon tunneilla piti alkaa tekemään työtä nimeltä Valta ja vaikuttaminen-ja minä valitsin ihmisen, joka minuun on eniten vaikuttanut. John Lennonin.
Sitten sattumalta viikonloppuna siivotessani kuuntelin Queenin levyä Hot Space- tuolta levyltä löytyy Freddie Mercuryn kunnianosoitus Johnille (Life is Real (Song for Lennon)). Kuuntelin sitä, ja se pyöri mieleni taka-alalla kauan. Kappalehhan on aika Johnin tyylinen, se täytyy myöntää. Ajattelin, että miten suuri kunnioitus täytyy takana olla, jotta ihminen pystyy tekemään noin suuren kunnianosoituksen toista kohtaan.
Ajatus jäi päähäni. Kunnioitus.
Tänä aamuna näppäilin kännykkäni musiikkisoittimesta sen vanhan ja rakkaan John Lennon/Plastic Ono Band-levyn, ja kuuntelin nimenomaan tuon sydäntäsärkevän kauniin kappaleen nimeltä Love, Rakkaus.
Tajusin, että koko Johnin "hylkääminen" joksikin aikaa oli suuri virhe- miten paljon tuo albumi herätti ajatuksia ja tunteita, miten sain siitä voimaa koko päiväksi. Musiikin voima on kummallista. Vain se rentoutunut ja onnellinen olo, joka kappaleesta minulle tuli, sai minut olemaan paremmalla tuulellakoko päivän: nauramaan ärsyttävän ihmisen vitsille, antamaan anteeksi minua loukanneelle, hymyilemään vastaantulijoille.
Se juuri minut saa Johnia ihailemaan: yksi ihminen, yksi ainoa, aivan tavallinen ihminen, on vaikuttanut uskomattoman monien elämään ja antanut niin monelle voimaa jatkaa eteenpäin- kyllä, kliseeltähän se ehkä kuullostaa, mutta se on oikeasti totta.
Kiitos Johnin, arvostan elämää aivan uudella tavalla kuin ennen häneen tutustumistaan. Osaan arvostaa sitä, että minulla on vielä tulevaisuus edessä, tulevaisuus, josta voi tulla mitä tahansa. Kuka tietää, ehkä jonain päivänä saatte olla ylpeitä siitä, että olitte blogini lukijoita ennen kuin kukaan tiesi minusta mitään ja ystäväni myyvät huutokaupassa kalliilla minulta heille jääneitä hiuspinnejä- tai sitten ei, ehkä hautaudun jonnekkin toimiston syövereihin loppuelämäkseni ja end of story. Koskaan ei voi tietää. Mutta kiitos Johnin, jaksan haaveilla paremmasta ja unelmoida, vaikkeivat unelmat toteutuisikaan.
Minä saatan olla Queenie. Saatan pitää Pink Floydistä. Saatan ihailla Paul McCartneytä enemmän kuin terveys sallii. Mutta silti, aina loppujen lopuksi, se ihminen, jota katson enemmän yläviistoon kuin ketään muuta, on John Lennon. John on aina minulle inspiraatio, esikuva, roolimalli ja lohduttaja.
Hyvää syntymäpäivää John, kaikista Johneista se tärkein. Kiitos, kiitos, kiitos.
Loppuun vielä yksi oma suosikkini Johnin täydellisten laulujen kokoelmasta (ja ei, en ole niin mainstream että linkkaisin jälleen kerran Imaginen)
Tästä jo puhuinkin. Harvoin kuulee kappaletta, joka vastaisi näin täydellisesti nimeään: yksinkertaisesti, Love.
Viime aikoina olen tutustunut jälleen uuteen musiikin supertähteen, nimittäin David Bowieen. Eilen illalla ajauduin pitkästä aikaa kuuntelemaan Starmanin, ja mieleeni jysähti muisto menneisyydestä.
En ollut kovin vanha, varmaan vain 11 tai 12 vuotias. Muistan kuinka istuin keittiössämme, yksin, vanhempani olivat myöhään töissä ja olin isoveljieni vahdittavana. Oli varmaan joulukuu, sillä muistan paketoineeni äitini joululahjaa. Koska veljeni istuivat suljettujen ovien takana omissa huoneissaan, ainut seurani oli radio. Radiosta tuli jokin avaruusaiheinen radio-ohjelma. Olen varmaan jo sanonutkin tämän, mutta sanotaan nyt vielä. Varmaan kymmenenvuotiaasta asti tähdet ja avaruus ovat olleet minulle suuri intohimo, kiinnostuksen kohde joka on kestänyt jo melkein kuusi vuotta. Joten tottakai kuuntelin ohjelmaa mielenkiinnolla.
Muistan vielä ensimmäisen kerran, kun kuulin Starmanin. Se oli tuona joulukuisena iltana, hämärässä keittiössä. Enhän sitä tuolloin tiennyt, mutta nyt kun ajattelee, tajuan kuinka suuren vaikutuksen tämä kappale oikeastaan tekikään. Vuosien ajan kappale kummitteli mielessäni, kunnes satuin taas kohtaamaan sen- radion kautta. Tunnistin ainutlaatuisen kertosäkeen välittömästi- ja siitä lähtien Starman on ollut elämäni soittolistalla, enemmän tai vähemmän soitettuna, mutta siellä silti.
Upea kappale. Suosittelen!
Helloua ja tiedättekö mitä!!! Tänään meillä on SUUUREN SUURI syy juhlaan- AIVAN! 50 vuotta sitten tänä päivänä, 5 lokakuuta, julkaistiin eräs single. Single yhtyeeltä, josta olen ehkä maininnut. Single yhtyeeltä, joka mullisti musiikkimaailman lopullisesti.
Joten mitäpä muuta voin sanoa kuin että HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ BEATLEMANIA!! HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ LOVE ME DO!!!
Tismalleen viisikymmentä vuotta sitten levykauppoihin siis ilmestyi tuo meidän kaikkien nykyään niin hyvin tuntema Beatlesin ensisinkku, Love Me Do/P.S.I Love You. Tästä lähti musiikin vallankumous- taivaan kiitos se alkoi. Mitähän tämä maailma olisi ilman Beatlesia? Millaista musiikki olisi? Olisiko olemassa Led Zeppelinin, Pink Floydin ja Queenin kaltaisia jättiläisiä?
Minä en tiedä muusta maailmasta tarpeeksi kirjoittaakseni sen puolesta, joten kerron vain omasta elämästäni. Mitä minun elämässäni ei olisi? Aamuisin en heräisi Across The Universen sointiin. Seinälläni ei olisi neljää suurta Beatles-julistetta, eikä myöskään pienempiä. Huoneestani puuttuisi myös suuret The Beatles Anthology-, George Harrison Living In The Material World- ja The Treasures of The Beatles-kirjat, samoin John Lennonin ja Paul McCartneyn elämänkerrat. Hyllylläni ei olisi kehyksissä George Harrisonin viimeisiä sanoja "Love One Other". Levyhyllyni olisi tyhjä. Basson paikka ammottaisi tyhjyyttään. En vetäisi päälleni Beatles-paitaa. Enkä linja-autossa kuuntelisi Beatlesia, tuskin edes Queeniä, sillä sitäkään bändiä ei välttämättä olisi olemassa. Koulussa söisin samaa ruokaa kuin kaikki muutkin. Soittaisin pianoa, mutta varmaan vain Chopinia, ei haisuakaan rockista.
Kuullostaapa TYLSÄLTÄ. Mutta onneksi se ei ole totta, vaan vain pieniä mustia symboleja blogissani- niin, blogissani joka taitaa olla oma Beatles-pyhäkköni. Olisi absurdia väittää, että The Beatles oli kupla- en usko että kuplat voisivat vaikuttaa näin paljon ihmismieleen.
Mutta eiköhän tässä jo tullut oleellinen: 50 vuotta sitten, taivaan kiitos, Fab Four julkaisi ensisinglensä, josta oli alkava ilmiö, joka jatkuu yhä. Hyvää Love Me Do-päivää, nautitaan nyt parista, niin uskomattoman tärkeästä biisistä.
Päätin linkata tämän blogiini, sillä tämä äänestys on äärimmäisen mielenkiintoisen tasaväkinen. Kyse on Guitar Worldin äänestyksestä: Kaikkien aikojen upein kitaristi: Brian May vs. Jimmy Page.
Ja katsokaa tilanne tällä hetkellä on:
Mutta kuten sanoin, tilanne on äärimmäisen tasaväkinen: aivan vähän aikaa sitten Jimmy Page vielä johti, ja tilastot heilahtelevat koko ajan. Mutta saapas nähdä miten käy!
Kuvaa klikkaamalla pääset antamaan oman äänesi!
Aww. Juuri oikea sana.
Muistui tässä mieleeni se äidinkielentunti, tai siis sen alku, kun lueskelin opettajaa odotellessa Rytmi-lehteä, ja bongasin Paul McCartney Memory Almost Full-albumin arvostelun. Itse omistan tuon levyn, ja aikalailla tiesin kaiken mitä artikkelissa sanottiin, mutta sitä en tiennyt, että levyn nimi on oikeasti anagrammi!
Miettikää, miten monen levyn nimi oikeastaan saattaakin olla piiloviesti! Tästäkään ei varmaan heti arvaisi, mitä se sisällään pitää. Se on niin herttainen juttu, että se pitää ihan jakaa täällä pikkuisessa blogissani. En tiedä, oletteko tietoisia tästä, mutta joka tapauksessa.
Kun järjestetään kirjaimet uudelleen, saadaan aikaiseksi lause
Memory Almost Full= For My Soulmate LLM, sieluntoverilleni LLM:lle. Mikä on LLM, saatatte kysyä. Se saikin minut kyynelten partaalle: Linda Louise McCartney. Mikä tästä tekee vielä koskettavampaa, on se, että Memory ilmestyi vuonna 2007, eli 9 vuotta Lindan kuoleman jälkeen- ja yhä Paul tunnusti kaipaavansa häntä. Tosirakkaus ei kuole, sen Paul todistaa. Mikä ihana mies tuo Macca onkaan. Eikö jokainen meistä halua oman Paulinsa? Minulla ei ainakaan olisi mitään sitä vastaan.
Anteeksi, nyt pitää lopettaa. Liian tunnepitoista. Ei pysty.
.jpg)
