No, not crying, I just got river in my eye

Jälleen kerran Freddien ylistystä, mutta tämä on pakko jakaa. Tätä nimittäin juuri tarvitsinkin.

Tulin tänään kotiin väsyneenä, pitkän päivän jälkeen. Laukku painoi tuhottomasti, satoi ja oli jo nälkä. Ja hirvitti ajatellakkin odottavaa läksyvuorta. Lisäksi asiaa ei mitenkään auttanut se fysiikantunnin jälkeinen fiilis "Minä en osaa mitään, kaikki muut ovat parempia", tiedätkö? Haluaisin olla hyvä fysiikassa, mutta tänään ei mikään oikein sujunut niinkuin ennen. Eli oli aika mitätön olo. Okei, tuntui että miten jaksan nämä kolme vuotta. Ja että pääsenkö ikinä minnekkään jatko-opiskelupaikkaan.
  No, sitten istahdin kotona pöydän ääreen, matikankirjan pariin, ja laitoin Youtubesta listan soimaan. Tämä biisi alkoi soimaan, ja tajusin, kuinka typerää se ahdistuminen olikaan.
"If you're searching hard for something
Don't try so hard
If you're feeling kind of nothing
Don't try so hard
When your problems seem like mountains
You feel the need to find some answers
You can leave it for another day
Don't try so hard

But if you fall and take a tumble
It won't be far
If you fail you mustn't grumble
Thank your lucky stars
Just savour every mouthful
And treasure every moment
When the storms are raging round you
Stay right where you are"

Kun ongelmat tuntuvat vuorilta, kun haluat löytää vastauksia, voit jättää sen seuraavaan päivään, älä yritä niin kovasti. Vautsi. Tällaista muistutusta kaipasinkin: elämä ei kaadu, vaikka yksi matikankoe meneekin huonosti. Aina on uusi yritys. Niin kauan kuin hengitän, niin kauan kuin jaksan ottaa askeleen eteenpäin, voin saada asiat toimimaan. Aina voi tyhjentää pöydän ja aloittaa alusta.

  Muistakaa tekin, ihanat lukijani, nämä sanat. Koskaan ei ole liian myöhäistä. Aina on uusi mahdollisuus. No, sehän tämän blogin nimikin on, Every Morning Brings a New Day, joka aamu tuo uuden päivän. Ja se on ihan totta. 

Happy Birthday to you yeah!

Jälleen juhlinnan paikka. Tänään syntymäpäiväänsä viettää yksi suurimmista roolimalleistani ja vahvin nainen, jonka tiedän. Hyvää syntymäpäivää, Lovely Linda!

Linda McCartney. Suuri nimi, suuri sydän, suuri persoona. Täytyykö edes sanoa, että ihailen häntä suunnattomasti? Pelkästään se, että hän selvisi järjissään siitä seikasta, että hänen aviomiehensä sattui olemaan maailman kuuluisimpia ihmisiä, on hatunnoston arvoinen suoritus. Mutta se vimma, jolla Linda puolusti elämää ja läksi yksin vastustamaan lihateollisuutta, on todellinen syy, miksi hän ansaitsee tämän tekstin. 

Sillä ilman Lindaa, tuskinpa minäkään ylihuomenna kauhoisin koulussa ruokani siitä pienemmästä metallilaatikosta, jossa lukee KASVIS. Tai saattaisin, ei koskaan pidä sanoa ei ikinä, mutta en usko sitä. Ilman Lindaa en koskaan olisi muotoutunut täksi ihmiseksi, joka olen nyt. Tiedättekö, mitä Paul sanoi Lindan kuoltua? "Suurin kunnianosoitus, minkä ihmiskunta voisi Lindalle osoittaa, olisi, että se alkaisi kasvissyöjäksi". Osittain tämän takia minäkin porkkanaa puputan: mutta on taustalla muutakin, luonnollisesti. Mutta haluaisitko sinä kunnioittaa vahvaa roolimallia? Se on helppoa. Edes kyseenalaista lihansyöntisi. Edes vähennä sitä. Maailma kiittää. 

Mitä muuta Linda on opettanut? Ei ole mikään pakko olla huippumalli tai täydellinen klassinen kaunotar, ja voi saavuttaa sen elämänsä rakkauden. En sano, etteikö Linda olisi kaunis, onhan hän, mutta ei sellaisella virheettömällä tavalla, vaan luonnollisesti ja aidosti. 

Plus sitten se välistä unohtuva asia, eli Lindan valokuvaustaidot. Ihailen Lindan valokuvia: ne ovat niin aitoja, hetkeen tarttuvia, täydellisen omalaatuisia. Niinkuin vaikka kuva haukottelevasta Jimi Hendrixistä. Linda oli mestari. Vaikka se välillä unohtuukin.

Kiitos, Linda, inspiraatiosta ja siitä, että olet kaikille nuorille naisille täydellinen esikuva. Hyvää syntymäpäivää toivottaa fanisi Suomesta. Onnea 

These are the days it never rains but it pours..

Helloua! Mitäs kuuluu? Pitkästä aikaa päätin tehdä vain ihan turhan elämäpostauksen. Nojaa, onhan näistäkin hyötyä: koepaineiden alla olevat lukiolaiset, ette ole yksin. Täällä on yksi. Siksi, ja vallitsevan säätilan vuoksi, valitsin tuohon ylös Queenin kappaleen Under Pressure- Paineen Alla. Sitähän tässä ollaan. Nytkin pitäisi lukea terveystiedon kokeeseen, mutta hohhoijjaa. Onko teillä koeviikkoja? Mitä kokeita, jos saan udella :)
  Ja tottakai, kuten otsikkokin sanoo, kappaleen sanoituksen ovat myös täydellisiä syyssäähän.

Chipping 'round, kick my brains 'round the floor

These are the days it never rains but it pours

Atsiuh! Sadekuuro pääsi yllättämään. Mutta oikeastaan pidän syksystä. Ilma on raikas ja kuulas, on omenoita ja villapaidan saa kaivaa kaapista- villapaitasää on paras sää!

Voimia elämään ja tsemppiä kaikille lukijoille, niin amikseen, yläasteelle, lukioon kuin ihan muihinkin oppilaitoksiin! 

Yöjukeboxin herkkishetki

On varmaan silkkaa puhdasta masokismia kuunnella näin väyneenä tätä kappaletta, varsinkin kun tietää ettei siitä kuivin silmin selviä, mutta haluan jakaa tästä ajatuksia. Joten kiitos, kun napsautit tämän auki. Et kadu ainakaan kappaleen kuuntelua.

Kappale, joka löytyy viimeiseltä Queen-levyltä- tai no jaa, kokoelmalevyltä, mutta silti. Kappaleen ovat kirjoittaneet Brian May, Roger Taylor ja John Deacon- niin, ei Freddietä, sillä kenenkäs muun muistoksi tämä olisikaan tehty?

Tämä on ehkä surullisin kappale, jonka tiedän. Tämä ei ole synkkäsävyinen, kovin hidas tai imeläkään, mutta kappaleen surumielinen ryhdikkyys on jotain niin koskettavaa. Tottahan sanat ovat kauniit, mutta eniten satuttaa se tapa, jolla Brian ja Roger laulavat: voimakkaasti, innolla, mutta taustalta kuultaa suunnaton suru: menettäminen on hirveää.

En häpeä myöntää sitä tosiasiaa, että aina kun kuulen tämän kappaleen, en pysty pidättämään kyyneliä. Ja nyt en puhu mistään parista pisarasta vaan ihan tulvasta. En koskaan osaa vastata tätä koskeviin kysymyksiin.  Enhän minä Freddietä tuntenut, enkä ketään muutakaan Queenin jäsentä- mitä se minua liikuttaa? Miksi ihmeessä minä itken? 

En tiedä. Varmaankin kyse on siitä, että Freddie todellakin on yksi niistä, jotka ovat koskettaneet elämääni ja ajatuksiani hyvin syvältä- syvemmältä kuin useimmat todellisuuden ihmiseni. Ja tiedän, etten ole yksin: Freddien ansiosta moni ihmiselämä on jatkunut, moni on saanut hänen takiaan voimaa jatkaa huomiseen. Ja minun mielestäni se on suunnaton juttu, ja sen takia Freddiekin olisi ansainnut elää pidempään. Kuinka voi olla, että ne suurimmat vaikuttajat, suurimmat vaikuttajat aina menehtyvät aikaisin?

Mutta niinhän sitä sanotaan, ettei ihmisen ole tarkoitus elää ikuisesti, vaan tehdä jotain, joka eläisi. Ja Freddie teki todellakin jotain, mikä elää ikuisesti.

Hohhoi. Taitaa olla aika lopettaa, ettei tämä tietokone kärsi suuremmista suolavesivaurioista. 

You're not alone. I'm here.

Taas pitkästä aikaa, lähinnä nuiden lähestyvien koepaineiden ja syysmasennuksen takia ajattelin tehdä kaikille upeille ihmisille rohkaisupostauksen (ja niin, upeillahan tarkoitan kaikkia jotka tämän lukevat), johon liitän tämän Michael Jacksonin upean, upean kappaleen. En hirveästi Michaelista tykkää, mutta tämä kappale antaa aina voimaa.

Kaikilla meistä on joskus apea olo. Tuntuu, ettei yhtään ketään kiinnosta. Ettei ole ketään, jolle purkaa huolia ja ahdistusta. Ettei lähellä ole ihmistä, joka ymmärtäisi, edes yrittäisi ymmärtää.

Tiedän tunteen. Mutta tiedätkö sinä, mitä minä tiedän? Sen ei ole tarkoitus olla niin. Se ei ole totta. Aina, ihan aina, on joku, joka on kiinnostunut sinusta. Sinun asioistasi. Sinun elämästäsi.

Ei ole, saatat väittää. Mutta katsopa itseäsi: minkä verran olet tehnyt sen eteen? Oletko jaksanut ylläpitää kaverisuhteitasi? Oletko sinä kysynyt kaverilta että miten menee? Oletko sinä itse osoittanut muille, miten paljon he oikeastaan sinulle merkitsevät?

Koska eihän ystävyys toimi niin, että vain toinen ylläpitää sitä. Ei. Sinun täytyy näyttää, että arvostat sitä ystävyyttä. Sinä olet kaunis. Olet upea, suurenmoinen ihminen. Kukapa ei haluaisi sinua ystäväkseen? Joten näytä ihmisille, että sinäkin haluat pitää heidät lähellään, ja saat osaksesi tämän maapallon arvokkaimman voimavaran: rakkauden. Pienillä teoilla saat voimaa syksyn pimeyteen.

Taputus olkapäälle. Leveä hymy. Naurahdus. Halaus. Ei ystävyys ole iso juttu. Se on miljoona pikkujuttua. Se on oikeastaan aika helppoa. Koska sehän se juuri ystävyydessä on upeinta: ei sinun tarvitse olla huippumalli tai synnynnäinen koomikko, ja silti ystäviesi mielestä olet täydellinen. Tai en minä muista tiedä. Omissa ystävissäni on vikoja, mutta muuttaisinko niitä? En! Koska sitten he eivät olisi niitä rakastamiani ihmisiä- he eivät olisi täydellisiä. Koska sinuun kuuluu kaikki ne viat. Ne tekevät sinusta tuon hurmaavan olennon.

Mutta, tähän loppuun vielä ihan irtanainen huomautus. Onko sinulla paha olla? Tarvitsetko olkapäätä? Minä rakastan lukijoitani. Sen takia haluan, että tiedät minun olevan täällä. Minä välitän sinusta. Joten jos haluat vain puhua, sen teet helposti esimerkiksi Tumblrissa, jossa voit lähettää viestejä myös anonyyminä. Osoitteeni on http://foryoubluebird.tumblr.com/ . Tervetuloa. Ei vihaa, ei arvostelua. Vain lämpöä ja ymmärrystä.

Hyvää syksyä. Pysy vahvana.

I'm in love with my...CD!!

Jaa'a. Koeviikko nähtävästi kummittelee edessäpäin, takana on muutama stressaava esitelmänpito ja harrastuksetkin alkaa. Mutta vaikka pitäisi niihin kokeisiin lukea, päätin ottaa noin kolmen vartin rentoutumistauon, unohtaa kaikki huolet ja keskittyä yhteen asiaan: Queen- A Night At The Opera.

Kyllä! Melkein kuukauden odottelun ja toivomisen jälkeen tänään postilaatikosta löytyi Stupido Recordsilta tullut paketti- tämä ihanan täydellinen albumi!

Tätä nyt kuunnellessa, voisin heittää kaikista kappaleista omat kommenttini, jotka menisivät suunnilleen näin:

1. Death On Two Legs (Dedicated to...) Levyn vihaisin kappale. Alkaa hiljaisuudesta pianolla, mutta yltyy sitten mahtavaksi rock-kappaleeksi. Tämä on vihamusiikkia: milloin vain olen ärtynyt ja tympääntynyt johonkin, kuuntelen tätä kappaletta, ja pakostakin sitä hieman rauhoittuu. "But now you can kiss my ass- goodbye!" Ei maailman asiallisin kappale, mutta ketä kiinnostaa? Kukapa olisi vihaisena kovin asiallinen? Mutta sitten jotain aivan muuta...

2. Lazing on a Sunday Afternoon- edellisestä hurjasti poikkeava, söötti pikkusävelmä. Ihana aurinkoisten sunnuntaipäivien taustakipale. Ei tästä nyt hirveästi keksi, mutta entäs seuraava? Vruuuum!!

3. I'm In Love With My Car. Rogerin upein kappale. Tästä muuten voisin heittää tarinan: tämän kappaleenhan luulisi olevan ehdoton huippu kaikkien mielestä. Ei se nyt niinkään mennyt. Nimittäin, kuullessaan tämän kappaleen ensimäisen kerran, Brian May purskahti nauruun, luullen ettei Roger voinut olla tosissaan laulaessaan autostaan. No, Roger oli. Kun sitten hän ehdotti kappaletta Bohemian Rhapsodyn B-puoleksi, Freddie vastasi että ehei kultaseni, ei tälläistä. Miten Roger asian otti? Tarinan mukaan rumpali lukitsi itsensä kaappiin, eikä suostunut tulemaan ulos ennen kuin Freddie suostuisi. Asiallista, hyvin asiallista...

4. You're My Best Friend- aww man! Deakyn ihana rakkauslaulu, jonka introsta ei kertakaikkisesti voi erehtyä- se on klassikko! Tämä on niitä ekoja Queen-kappaleita joille menetin sydämeni, ja yhä se on aivan yhtä ihana! Mutta jatketaans eteenpäin.

5. '39. Hauska fakta on, että Brianin kirjoittama '39 on Queenin 39 kappale, siis jos lasketaan levyillä olevat kappaleet ykköslevystä lähtien. Aluksi kappaleen country-henkisyys ei oikein viehättänyt, mutta annas olla. Pari kertaa kuuntelua ja päng- eihän tästä VOI järki-ihminen muuta kuin tykätä! 

6. Sweet Lady. Edelleen Briania, mutta nyt vielä vähän itselleni vieraampi kipale. Nojaa, kivahan tämä on (kaksi viikkoa ja rakastan tätä kympillä. Mistä vetoa). Sanoissa ainakin on huumoria "You call me sweet like I'm some kind of cheese". Meinaan... mitä? Juustoa? Täh?

7. Ahhahahaa. Seaside Rendezvous- edelleen! Kuten jo aiemmin sanoin, hämmentävintä tässä on Roggien ja Freddien puhallinsoitin-imitaatiot. Love it!

8. The Prophet's Song. Briania jälleen. Täytyy myöntää, että ensikuulemalta ei-niin-puoleensavetävä, mutta tätä on vain pakko kuunnella. Psykedeliaa- tietyllä tavalla. Tuo väliosa-vai-mikä-nyt-onkaan- mind blow. Wiuuuh. Siitä liu'utaankin sitten...

9. Sniff. Love of My Life. Ehkä kaunein rakkauslaulu päällä maan. Anteeksi. Nyt on haettava nenäliina. Kyyneleethän tässä silmiin nousee.

10. Kunnes ne kuivaa jälleen Brianin hupaisa vaudeville- Good Company! Kertomus siitä, miten käy, jos omistautuu liikaa työlle- ystävät katoavat, ja lopulta vaimokin häippäsee. Ei näin, ei näin. Mutta kappale on hauska.

11. Jaa'a. Lopuksi kunnon mind-blow- tietysti klassikoiden klassikko ja Queen-kappaleiden ylittämätön ykkönen- Bohemian Rhapsody, josta kukaan ei oikein tiedä mitään- miksi, Freddie, miksi? Mutta toisaalta, mitä väliä? Jos joku tekee loistavan kappaleen, mitä väliä vaikkei siinä olisikaan järkeä? Koko paketti- kitara, rummut, basso, piano, kuoro, taustalaulu ja tietysti Freddien upeat vokalistiosuudet. Mamma mia, mikä kappale! (See what I did there?)

12. Ai niin, eihän se tähän jää. Vielä tämän päälle instrumentaali- God Save The Queen. Mikäpä ettei? Tämähän muuten on Brianin bravuuri: herra nähtiin kuningatar Elizabethin 50:nen hallitusvuoden (eikö se ollutkin 50 eikä 60? Correct me please) pippaloissa Buckinghamin palatsin katolla, vanhan kunnon Red Specialin kanssa tätä soittamassa. 

Mutta sellainen tämä minun uusi rakkaus- huipuista huipuin. Ainakin ehkä.

Tätä päättömyyttä.

Lauantai-jukeboxi: C'est la vie, mesdames et messieurs!

Tästähän voisi ottaa perinteen! Aina lauantai-iltaisin tulee jostakin syystä isnpiraatio postata Queenin parhaita biisejä. No, tässäpäs taas näitä herkkuja, nimittäin tämän hetken oma lempparini Seaside Rendezvous!

Kuten laulussa sanotaan, tres charmant, my dear! Ihastuttavan hyväntuulinen namipala A Night At The Opearlta. Sanat, sävelet ja fiilis- ah. Mutta mikä tästä tekee vielä viehättävämmän? Se on noin 0:54 alkava instrumentaaliosuus- vaan eipäs olekaan! Nimittäin nämä puhallinsoittimen äänet ovat peräisin Freddiestä (matalemmat) ja Rogerista (korkeammat). Jos nyt Wikipediaan on luottamista, Freddie imitoi tässä klarinettia ja Roger tuubaa, trumpettia ja kazoota- miten monesta rumpalista on tähän? Veikkaan ettei kovin monesta.
  Mutta tuskin ketään paljon kiinnostaa kuunnella minun tietoiskujani, joten keskitytäänpä kappaleen kuunteluun. Sitä ennen minun on annettava varoitus: tämä jää päähän soimaan. Pari kuuntelukertaa, ja kaikki mitä päässä pyörii on "You say you'd have to tell your daddy if you can, I'll be your Valentino" tai vastaavaa. Suosittelen silti kuuntelua- omalla vastuullanne, muistakaa se!

BEATLEMANIA!

SHOKISSA.
En ole tainnut tänne koskaan postata kuvaa vaatekaapistani. No, kuitenkin, sen oviin olen tässä kahden Beatlemaniavuoden ajan keräillyt kaikki käsiini saamat lehtiartikkelit, mitä Beatlesista olen löytänyt. Vähän aikaa sitten kauhukseni huomasin, että kuten sanomalehdet yleensä, ne ovat alkaneet kellastua ja, valitettavaa kyllä, repeillä. Joten säästääkseni muistoja, tänään otin ne pois, ja laitoin leikekirjaan.
  Olen hieman järkyttynyt. Ihanat, ihanat Beatlesini. Miten saatoin? Mutta parempi niille.
  No kuitenkin, niitä teippailessani luin tietysti jutun sieltä ja toisen täältä. Mieleeni tulivat kaikki ne hetket, kun  hellästi kynsisaksilla leikkelin kaikki pienimmänkin viittauksen sisältävät artikkelit talteen ja ylpeänä kiinnitin ne seinääni- tyyliin "minun pojat muistetaan vieläkin". Vajosin lukemaan kaikkia niitä juttuja Paulin viime joulukuun keikasta. Ja arvosteluja Georgen elämästä kertovasta dokumentista Living In The Material Worldistä.
  Jäin lopulta tuijottamaan tyhjää seinää. Tajusin, että sehän oli kuin koko elämäni. Miten tyhjää, miten tylsää se olisikaan ilman Beatlesia. Jäihän sinne tietysti jokunen muistilappu ja lukujärjestys, mutta minä tarvitsen Beatlesia. Olisin huomaamaton, tavallinen ja tylsä, kuten nuo valkeat kaapinovet nyt ovat.
  Tajusin, että vaikka olenkin viime aikoina ainakin blogistan päätellen ollut Queen-pöllyssä, vaikka Roger onkin ah niin ihana, silti pohjimmiltani ja alkuperäisin olen Beatlemaanikko ja Paul on se muusikko, jota eniten rakastan. Eikä sitä muuta mikään. Koska Beatles oli se asia, mikä minut muutti. Beatles oli se asia, joka sai minut jumaloimaan hyvää musiikkia. Beatlesin takia olen nyt rohkeampi, avoimpi ja mukavempi ihminen kuin ennen. Beatles on se, jolle olen velkaa kaikista eniten. Ja Beatles on se, jota en koskaan hylkää.
  Vaikka maailma pullisteleekin hyviä bändejä, mikään ei tule muuttamaan sitä tosiasiaa, että Beatles oli- ja on yhä!- se kaikista suurin, se kaikista legendaarisin. Eikä toista tule.
(Puh! Ollaanpa sitä sentimentaalisia!)
  Joten rakkaat lukijat, eiköhän taas tämä blogi koe tasaantumisen. Nyt kun selaan, Beatles on jäänyt minulta häpeällisen vähälle huomiolle, joten voitte varautua siihen, että aiheesta tulee olemaan lisää tekstejä. En mene sanomaan, että laitan Queenin kokonaan hyllylle, en varmasti, mutta sanotaanko että 50-50. Tai oikeastaan 40-40-20- sillä ainahan minä omasta pienestä elämästäni sepustelen. Anteeksi.
  Pahus näitä minun tunteella kirjoitettuja tekstejä. Ehkä joskus näissäkin on joku pointti. Toivotaan näin.
Hauskaa ja Beatlesin täytteistä viikonloppua teille kaikille ihanille!

"Mikä päivä tänään on?"

Hymy nousee väkisinkin huulille, kun rankan päivän jälkeen kuulen linja-autossa radio Novalta otsikon mukaisen lauseen. Että nekin muistivat! Hieno homma, Nova!
  Niille, jotka eivät ole niin tietoisia, niin tiedoksi, että tänään syntymäpäiviään juhlii mies, joka toteutti ystävälleen antamansa lupauksen. "Minusta ei tule rocktähteä... minusta tulee legenda!"

  Eli siis, hyvää syntymäpäivää rakas elämänoppaani ja esikuvani, innoittajani ja lohduttajani, Farrokh Bulsara a.k.a. Freddie Mercury!!
Huh. Freddie Mercury. Mistäpä alkaisin? Kuten tiedätte (tai siis ainakin toivon todella että tiedätte), hän oli Queen yhtyeen pääjäsen- tai ei, eihän hän itsekään halunnut tulla kutsutuksi pääjäseneksi. Hän kutsui itseään vain päälaulajaksi. No siis kuitenkin, yhtyeen päälaulaja, mies useimpien hittien takana ja monen, monen ihmisen innoittaja. Esimerkiksi jääkiekkopeleissä ei ilman tätä miestä laulettaisi We Will Rock You:ta, ja maailma olisi yhtä suurinta kappaletta köyhempi ellei Freddie olisi sattunut Bohemian Rhapsodya tekemään.
  Freddie Mercury. Elämää suurempi nimi. No, periaatteessa, sillä säilyyhän nimi vielä miehen... noh, poismenon jälkeenkin. Mutta ei, ei Freddie kuole. Koska musiikki elää, koska musiikki yhä innostaa uusia faneja, ei nimikään voi kuolla. Mitenhän moni ihminen on joskus haaveillut elämänsä rakkaudesta kuunnellessaan Love of my lifea? Tai miten moni kokenut tajunnan räjähdyksen kuullessaan ensimäisen kerran upean The Show Must Go Onin?
  Haluaisin kuulla teidän, rakkaiden lukijoideni kokemuksia: mikä oli ensimmäinen Queenin kappale, jonka kuuntelitte tarkoituksella? Siis, että ihan itse päätitte sitä kuunnella, eikä että se kuului esimerkiksi juuri siellä jääkiekkoareenalla.
  Minulle se oli se upeaakin upeampi Bohemian Rhapsody. Muistan elävästi ensimmäisen kerran, kun kuulin nuo sanat: "Is this the real life? Is this just fantasy?". Voitte varmaan kuvitella sen aiheuttaman reation: kyllähän se oli aika tajunnan räjäyttävää. Aluksi tietysti ihmettelin: mitä kummaa tämä on? Queen, mikä outo bändi. Mutta kuten tiedätte, tähän on tultu...
  Tiedättekö, jos minä olisin muusikko, olisin takuuvarmasti aikamoinen Freddie. Ei, en nyt kehu lauluääntäni tai lavakarismaani, enkä vihjaa että alkaisin juhlia tolkuttomasti tai litkimään litratolkulla samppanjaa, mutta kuten Freddien, minun täytyisi rakentaa itselleni ulkokuori, suoja ujoudelleni, jotta voisin kohdata ihmisjoukkoja. Juuri tämä on syy rakkauteeni elämänkertoja kohtaan: oppii tuntemaan sitä ihmistä kuoren alla, tai ainakin ymmärtämään paremmin.
  Mitenkö Freddie sitten on muuttanut maailmaani? Opin ainakin sen, että vaikka muut pitäisivät minua outona, saan ja minun pitääkin olla omanlaiseni. Voin fanittaa Beatlesia, voin unelmoida Rogerista, voin pitää blogia, ja pahus vieköön, vaikka käyttää mustavalkoista haalaria jos siltä tuntuu! Ei kannata välittää muiden mielipiteistä: uskalla olla oma itsesi. Uskalla rakastaa itseäsi. Uskalla uskoa itseesi.

  Mutta valitettavasti lukiolaisen arki ei anna armoa, eli tämä päivitys loppuu tähän. Heitän kuitenkin loppuun oman top 5-listan parhaista, hieman vähemmälle huomiolle jääneistä kappaleista á la Freddie Mercury, joten klikkailkaapas ja ihastukaa.
  Kiitos, Freddie rakas. Kiitos siitä, että olit juuri niin täydellisen outo, ja siitä, että teit tästä maailmasta hieman paremman paikan elää. Kiitos. Suuret, suuret onnittelut. Sinun sanojesi mukaan, I still love you.
5. Delilah- Innuendo-albumin awww-hetki. Mitä? Miksikö? Tiedätkös kuka tämä Delilah on? Neitokainen oli Freddien lempikissa- aivan, samaan tyyliin kuin Paul McCartneykin lauloi koirastaan Marthasta. Mutta kuunnelkaas kuinka Brianin Red Special naukuu-meoww! Oih, ihanaa!

4. Spread Your Wings-pahuksen korvamato! Tämä jää soimaan päähän. News Of The Worldin helmiä. Kauniit, kauniit sanat, ihana melodia- niin täyttä Freddietä.

3. Flick of the Wrist-ohohoh. Kappale on Sheer Heart Attackilta- yksi kolmesta lempparistani, tämä levy. Täyttä rockia, ihanan kova. Aika karut sanat (Flick of the writs- he'll eat your heart out, dig in the ribs and then a kick in the head), mutta täydellinen kappale silti.

2. Is This The World We Created...? - okei, ei niin tuntematon, mutta tämän linkkaan ihan vain sen tärkeän ja nykyään aina ajankohtaisen aiheen vuoksi- onko tämä todella se maailma, joka me luotiin? Tälläiseksikö me se haluttiin? Taidan tästä vääntää ihan isommankin kirjoituksen. Mutta tämän löydätte tuolta taidokkaalta The Works- levyltä, jonka A-puoli on täynnä mestariteoksia.

1.March of the Black Queen- sanoisinko, että lähes Bohemian Rhapsodyn veroinen suoritus. Lempikappaleeni. Ehkä. Löytyy Queen II- levyltä, joka muutenkin on oma suosikkini. Ei kannata lopettaa kuuntelua ihan heti, sillä kappaleessa on Bo Rhapin tavoin monta osaa, loistavan kummallisia riimejä ja LOISTAVAA musiikkia.

Päivä 1: kuva jostain söpöstä

Päivä 2: kuva jostain kesäisestä

Päivä 3: kuva unelmien miehestäsi / naisestasi

Päivä 4: kuva jostain mitä haluaisit tehdä

Päivä 5: kuva jostain mistä pidät

Päivä 6: kuva unelmalomastasi

Päivä 7: kuva jostain herkullisesta

Päivä 8: kuva jostain rakkaasta asiastasi

Päivä 9: kuva henkilöstä jota ihailet

Päivä 10: kuva lempiharrastuksestasi

Päivä 11: kuva jostain mitä inhoat

Päivä 12: kuva kaveristasi / kavereistasi

Päivä 13: kuva hänestä kenet haluaisit nähdä

Päivä 14: kuva parhaasta katsoneistasi elokuvista

Tuskin olen mielipiteeni kanssa yksin. Paras ikinä.

Forrest Gump- tämä tullut varmaan viitisen kertaa katsottua ja aina yhtä hillitön, rakastettava ja koskettava. 

Uskomattominta tässä elokuvassa on sen toteutus: miten, miten ihmeessä siihen on saatu John Lennon mukaan? Leffa on kuitenkin vuodelta -94 eli reilusti Johnin kuoleman jälkeen. Sattuuko joku tietämään, miten se kohtaus on tehty? Minä nimittäin ihailen sitä joka ainut kerta.

Ja Forrest Gumpistahan se täydellinen sitaattikin on tietoisuuteen tullut:

"Elämä on kuin suklaarasia. Et koskaan tiedä, mitä saat seuraavaksi".

Ja niinhän se on. Kaikki ei aina maistu hyvältä, mutta on niintä hyviäkin paloja.

Kuitenkin tunnen elokuvia niin vähän, että on ehkä parempi että pidän suuni kiinni enkä viisastele. 

Päivä 15: kuva lempipaikastasi

Päivä 16: kuva joka saa sinut hymyilemään

Päivä 17: kuva lempijuomastasi

Päivä 18: kuva suosikkihymiöstäsi

Päivä 19: kuva puhelimestasi

Päivä 20: kuva onnellisesta muistosta

Päivä 21: kuva tuskallisesta muistosta

Päivä 22: kuva jostain mitä teet joka päivä

Päivä 23: kuva jostain mitä haluaist tehdä ennen kuolemaasi

Päivä 24: kuva jostain mitä olet menettänyt

Päivä 25: kuva joka tekee sinut vihaiseksi

Päivä 26: kuva joka tekee sinut surulliseksi

Päivä 27: kuva siitä mitä haluat tehdä

Päivä 28: kuva suosikkisoittimestasi

Päivä 29: kuva siitä minne haluaisit mennä

Päivä 30: kuva itsestäsi