Every morning brings a new day

Viimeinen lomapäivä! Minne se kesä hujahti? Äskenhän se oli tässä, nyt pitäisi lähteä ostamaan koulukirjoja. Oliko kesä hyvä? Minulla niin ja näin, oli mutta toisaalta ei. Alku oli leppeää keinuskelua ajattomassa kesäilmassa, en tiennyt yhtään mikä päivä oli. Sitten alkoi kiire. Reissu reissun jälkeen- joku varmaan mulkaisisi ja sanoisi "Ole onnellinen, että pääsit reissaamaan, kaikki eivät" mutta ei se enää pitemmän päälle ole hauskaa. Neljä reissua mökille (matka suuntaansa kestää n. 4½ tuntia), yksi Helsinkiin ja sieltä Tukholmaan, yksi Ouluun ja yksi Lahteen. Ja heitetään nyt vielä päälle joka siunaaman kerran matkapahoinvointi- I like.

  Mutta ei pitäisi valittaa, kyllä sitä kerkeää paikalleen jämähtää. Huomenna pitäisi taas astella kouluun. Hassua, ja ehkä vähän surullista, minä en muista tippaakaan sitä ihan ensimäistä koulupäivää silloin 9 vuotta sitten. Kaikki aina puhuvat, miten se oli jännittävä ja suuri päivä. Minulla ei ole mitään muistikuvaa.

  Mutta ensimäisen päivän yläasteella muistan. Se oli... mielenkiintoista. Pikkukoulun tyttö menee "suureen" kouluun, olihan se hämmentävää. Eikä hirveän kivaa. Suoraan sanottuna toivon, että tämän kertainen menee paremmin.

  Osa vanhoista kavereista, ihania ihmisiä, tuli samaan lukioon, mutta osa läksi muualle. Thanks for the memories, rakkaat ystävät, teitä en unohda. Ja kolme vuotta on vain hujahdus: mistähän sitä itsensä sitten löytää? On aika outoa, että jotkut tietävät jo tarkallee, mikä on heidän unelmansa ja kohtalonsa. Minä raavin päätäni ja kohautan olkiani: mistä minä tiedän? Mistä kukaan tietää? Joskus se pitää tietää- mutta ei nyt! Ei tänään! Nyt on aika nauttia kesän ja vapauden viime hetkistä. Sen takia loppuun viskaistaan tästä ihana kesäkipale, joka kuultiin eilen Lontoon olympialaisten päättäjäisissä. Rakkaat ystävät, The Kinks ja Waterloo Sunset!