Mä tiedän että se on hullua, mutta se on ainut mitä mä oikeasti haluan olla.

Öh.
Oli ehkä suuri virhe hotkaista J.D. Salingerin kirjan Sieppari ruispellossa eräänä kauniina kesäpäivänä aurinkoa ottaen. Tämä kirja nimittäin ei ole mitään hotkaisukelpoista tusinatavaraa, vaan sitä pitää pureskella ja mietiskellä pitkään, ennen kuin siitä saa mitään irti. Ei ihme että tämä on noussut aikamoiseksi klassikoksi. Mainittakoon vielä, että luin kirjan Arto Scheroderuksen käännöksenä, sillä siinä on ilmeisesti aika suuri ero aikaisempaan suomennokseen.
  Sieppari ruispellossa on siis tavallaan välähdys nuoren Holden Caulfieldin pään sisältä. Tarina alkaa keskeltä ja loppuu keskeltä, polveillen kuin teini-ikäisen ajatuksenjuoksu vilkkaimmillaan. Yleensähän pidetään huonona asiana jos tarina lähtee menemään sivuraiteille, mutta koska koko kirja tuntui olevan yhtä teinipojan ajatusten virtaa, jutun lipuminen asian viereen ja vähän kauemmaskin ei haitannut yhtään. Salinger pitää taitavasti tarinan useista harhapoluista huolimatta tiukasti tiiviinä pakettina.
  Holdenista on tahallaan tehty aika stereotyyppinen teini- mitä hienoimmalla idealla tosin. Kyseessä on katkeroitunut, kaikkeen ja kaikkiin halveksivasti ja ylimielisesti suhtautuva oman onnensa seppä, jonka mielestä kaikki ihmiset ja asiat koulukavereista elokuviin ovat falskeja tai korneja. Kirja on mitä loistavin kuvaus jokaisen päässä lievempänä tai vahvempana myllertävästä teiniangstista, joka ei kirouksia ja epävarmuutta kaihda.
  On vaikea kertoa kirjasta mitään paljastamatta liikaa, koska suosittelisin tätä luettavaksi. Toisaalta, tässä kirjassa tapahtumat eivät niinkään ole ensisijaisina, vaan tärkeämpiä ovat niihin johtaneet juuret. Kirjassa ei hirveän suuria tapahdu, mutta sisältöä löytyy silti enemmän kuin keskiverto dekkarista.
  Loistava kirja. Hieman hämmentävä kokemus, joka sai koko ajan odottamaan jotain käänteentekevää, jotain yllättävää ja joka piti koko ajan pienessä jännityksessä. Todellakin kannattaa ottaa tämä lukulistalle, koska Sieppari ruispellossa on nuortenkirjojen klassikko. J.D. Salinger onnistui siinä, missä kovin moni muu kirjailija on epäonnistunut: hän todellakin osasi kirjoittaa kirjan nuoren maailmasta, siitä kaikesta ah niin masentavasta angstista ja turhista huolista, ilman teennäistä ymmärrystä, liioittelua tai epäonnistuneesti peiteltyä huvittuneisuutta. Harvoin löytää näin aidonmakuisen kurkistuksen teinin pääkoppaan. Kirjoitin aiemmin, että Holdenista on tehty stereotyyppinen teini, mutta kuten sanoin, se on tehty onnistuneesti ja siististi ilman teennäisyyttä.
  Kannattaa lukea. Ehdottomasti. 4½/5.