Rock Montreal!

Ensiksikin, anteeksi kaikki ei-niin-musiikkifanaatikot seuraajani, edessä on taas pitkät löpinät musiikista. Mutta tällä hetkellä elämässäni on menossa vaihe, että vain musiikki tuntuu pakokeinolta arjesta, ja minun on vain pakko.

Sitäpaitsi, te olette niin hyviä tyyppejä että ansaitsette kuulla yhdestä täydellisestä jutusta, jonka nimi on Queen Rock Montreal- täydellinen videotallenne Queenin Montreal-konsertista vuodelta -81, loistavalla kuvalaadulla ja ääniraidalla varustettuna.

Jos puhutaan Queenin parhaista live-esiintymisistä, yleensä tullaan maininneeksi joko Wembleyn konsertti tai Live Aid- esiintyminen. En tiedä miksi, mutta minun mielestä Montrealin keikassa on jotain, mitä noilla kahdella muulla ei ole. Kuten sanoin, laatu on hyvä, valot ovat aivan täydelliset ja musiikki on melkein aggressiivisella vimmalla ja palolla esitettyä. Jopa taustalaulujen ja kuvakulmien kaltaiset yksityiskohdat ovat just eikä melkein täydelliset. Ja näihin aikoihin Queen oli minusta parhaimmillaan- maineen huipulla, monen menestyksen jälkeen, ja flopit vielä edessä. Melkein hävettää sanoa, mutta olen ihan helpottunut että tämä konsertti tapahtui ennen surullisen Hot Space-nimisen flopin julkaisua, joten tämä konsertti on viilattu huippuunsa eivätkä tunnelmaa häiritse.. no, niin sanotut hutilyönnit. (Älkää pliis käsittäkö väärin: Hot Spacellakin on hetkensä, esimerkiksi Life Is Real ja Las Palabras De Amor ovat täydellisiä, mutta olisihan näistä jannuista irronnut enemmänkin taitoa!)

Unohtamatta tietenkään sitä seikkaa, että tämä on viimeisiä keikkoja kun lavalla vaikuttivat vain neljä kossia- tämän jälkeen mukana oli ulkopuolisia kuten vaikkapa kosketinsoittaja.

 Sen lisäksi minua viehättää se seikka, että jokaikinen yhtyeen jäsenistä pääsee vuorollaan kuvaan- miten paljon esimerkiksi Live Aidissa kuvataan soittajia? Vastaus on että ei paljon muuta kuin sisääntulo.  Tottahan kamera seuraa Freddietä hyvin paljon, mutta ei häiritsevän paljoa. Rock Montreal on paitsi musiikillisesti, myös visuaalisesti herkullista katsottavaa.

Kuten esimerkiksi setin toiseksi ensimmäinen kappale Let Me Entertain You, joka jo alkuperäisenä on hengästyttävän nopeatempoinen- ja tässä syke vain nousee! Kuten kappaleessa sanotaankin, "We found the right location/Got a lot of pretty lights/The sound and amplification- listen!". Kaikki on kodallaan, niinkuin heidän majesteetiltaan voi vain olettaa. Mutta minusta tässä videossa näkee erityisen hyvin sen... tasa-arvon, pitäisikö sanoa, joka vallitsee tässä konsertissa. Okei, kamera juoksee Freddien mukana- mutta aivan yhtä lailla se kuvaa Rogerin kiljuntaa ja Johnin tanssahteluakin. Ja se on hyvä, sillä tämä yhtye on neliö, jonka jokainen kulma on tärkeä kuvion ylläpitämisen kannalta. Ja hyvältä näyttää! And a tour de force- of course!

 

Samaisessa konsertissa tulee todistettua muuten myös se valtavan laaja musiikkityylilajien valikoima, minkä Queen hallitsee. On ylläolevan kaltaista hard-rockia, Killer Queen edustamassa glam rockia, pakollisena balladina Love Of My Life ja luoja ties mitä. Sekaan mahtuu myös vetäisy perinteikästä rock and rollia tyyliin Elvis Presley- ja toimiikin vielä aika mainiosti. Tässä riittää vauhtia- väitätkö, ettei tanssijalka ala vipattamaan? Luulen, että tämän biisin notkeaa tempoa on vaikea vältellä. Katsokaa nyt niitä! Koko nelikko vetää niin henkeen ja vereen innolla, että alkaa melkein naurattamaan. Tämähän on loistavaa! Miten kukaan voisi jäädä tämän jälkeen kylmäksi?

Tässä pätkässä muuten nähdään kaksi Queenin mainiota ominaispiirrettä. Ensimmäinen on se, miten pitkälti koko konsertti toimi katsekontaktin varassa. Pienet kysyvät eleet, nyökkäykset ja täydellinen yhteisymmärrys- niistä koostuu saumaton yhteistyö. Jossakin kahden minuutin kieppeillä Brian selvästi juoksee kysymään jotain Freddieltä, ja laulajan laulaessa juttu tulee selväksi. 

Toinen piirre on tietysti Freddien omalaatuinen tyyli ottaa kontaktia yleisöön- vai miten moni muusikko kannustaa katsojiaan laulamaan mukana sanoilla "Oh come on do it you fuckers!"?

Ja vielä yksi video. Yksi oma suosikkibiisini tästä konsertista on Another One Bites The Dust, jossa Freddie saa kymmenen pistettä asuvalinnasta. Tämä on niin vahva vetäisy, että en ole vielä kolmen viikon kuunteluputken jälkeen kyllästynyt. Tässä on kaikki kohdallaan- Rogerin taustalaulu, Brianin kitarasoolo, puhumattakaan Johnin bassosta ja unohtamatta hämmentävää Freddietä. Voi itku miten valtavasti ihailen näitä tyyppejä. 

Minusta tämä versio Another One Bites The Dustista itse asiassa melkein hakkaa alkuperäisen- myönnän, etten ole kamalan ihastunut kappaleen kuolleeseen, discolta haiskahtavaan rumpukomppiin, mutta tätä on melkein pakko rakastaa, sen verran hyvä performanssi tämä on.

Kaiken kaikkeaan, kaiken tämän ylistyksen jälkeen, on pakko sanoa että Rock Montreal on yhtä hämmentävä kuin Freddien shortsit ja samaan aikaan yksi populäärimusiikin huippuhetkistä. On sääli, miten usein tämä loistava tallete jää unholaan. Bändi on todellakin huippukunnossa, ja se taito loistaa tässä konsertissa. Tämä keikka on, kuten DVD:n takakansi sanoo, "Just four God-gifted musicians in total rapport, delivering live the energy and innovation of their studio records". Kiitos sinulle kun kahlasit läpi tämän tekstin, toivottavasti nautit (tai et ainakaan pitkästynyt kuoliaaksi). Ehkä jo ensi postaukseen keksin jotain hieman painavempaa sanottavaa.

Ehkä.