Vuosipäivää vuosipäivän jälkeen!!

55 vuotta sitten tapahtui jotain. Jotain, joka tulisi muuttamaan koko maailmaa.
  Mennäänkö ajassa taaksepäin? Tasan 55 vuotta, ja määränpäänä on Liverpoolin Woolton, ja siellä järjestettävät kesäjuhlat. Kuorma-auton lavalla soittaa skiffle-bändi, jonka ruutupaitaan pukeutunut tötterötukkainen laulaja-kitaristi unohtaa sanat, mutta keksii näppärästi omat niiden tilalle.
  Lähellä lavaa seisoo pilkullisessa takissaan toinen tötteröpää, tukevahko sellainen, joka katselee bändiä arvioiden. Hän itse tietää osaavansa soittaa kitaraa tuplasti paremmin kuin lavalla oleva poika. Mutta bändissä on jotain, joka tekee siitä melkein uskottavan.
  Parin päivän päästä tästä pojat tapaavat jälleen. He paiskaavat kättä. He alkavat soittamaan. He potkivat vanhat bändin jäsenet ja ottavat uudet tilalle. He tekevät laulun, toisen, kolmannen, kohta kolmekymmentä. He valloittavat maailman.
  Mikä tässä on niin uskomatonta? Tämä ei ole mielikuvitusta. Tämä ei ole satu. Tämä on tositarina, uskomaton, tarunkaltainen, mutta tosi. Tarina, jota tässä kerron, on tietenkin tarina siitä, kuinka kaksi legendaa, John Lennon ja Paul McCartney tapasivat.
   Tästä se sitten lähti. Ensin Britanniassa, sitten Saksassa, Ruotsissa, Pariisissa... ja pian koko maailmassa tunnettiin nimet Lennon/McCartney. Kuka tietää, mikä se todellinen voima Beatlemanian taustalla oli. Oliko se huijausta, vuosisadan suurin kupla? Enpä usko. Eivät miljoonat ihmiset toistensa jälkeen voi olla näin pahasti väärässä. Ja mihin tästä pääsee: se musiikki on taidetta. Minun mielestäni yksi, ei ainut mutta yksi syy suosioon on toveruus. Se, miten bändi otti yleisönsä mukaan. Se, kuinka John ja Paul istuivat yhdessä pianon ääreen säveltääkseen uuden hitin. Se, kuinka he jaksoivat läpi Beatlemanian hulluuden toistensa seurassa.
  Vaikka John Lennonia ei enää fyysisesti ole, nimet Lennon/McCartney eivät koskaan katoa. Macca itse on sanonut, että "yhä joskus kuulen hyvin Johnin äänen kaltaisen äänen antavan minulle neuvoja, kun sävellän kappaleita". Nämä kaksi olivat uskomattoman erillaisia ihmisiä- ja ehkä sen takia niin täydellisiä yhdessä. Eikö olekkin hassua, miten vastakohdat täydentävät toisiaan? Tämä nimenomainen parivaljakko on täydellinen esimerkki tästä. John ja Paul. Vaikka toisaalta, olivatkohan he niin kovin erilaisia kuin mitä päälle päin näyttää? Yleensä, kun näkee pintaa syvemmälle, saattaa löytää jotain yllättävää samankaltaisuutta toisesta ihmisestä.
  Mutta minusta tämä on upeaa. Ja voimaa antavaa. Ajatelkaa, 55 vuotta sitten, vuonna 1957, nämä kaksi nimeä olivat vasta 15 ja 17 vuotiaita. Paul oli tuolloin minun ikäiseni, tai oikeastaan puoli vuotta nuorempi. He ovat kerran olleet täydellisen tavallisia nuoria, edessään tuntematon tulevaisuus, iloisia siitä että saivat elää siinä hetkessä. Ja ajatelkaa mitä heistä tuli. Eikö se jo tarkoita, että kenestä tahansa voisi tulla mitä tahansa? Kunhan vain jaksaa uskoa itseensä. Tämä on se sanoma, jonka olen saanut Beatlesilta ja jonka haluan sinunkin uskovan: usko itseesi. Sinusta voi tulla mitä tahansa haluat. Kunhan vain uskot itseesi.
  Mutta se siitä. En tiedä, onko tämä vuosipäivä iloinen vai surullinen. Iloinen tietysti siksi, että tämän tapaamien takia todella on sitä täydellistä musiikkia, Lennon/McCartneyta, ja me saamme iloita siitä. Mutta surullista sen takia, ettei tätä kumppanuutta ole. Viisi luotia, jotka ammuttiin 8. joulukuuta 1980 hajoittivat sen mahdollisuuden että se uudistettaisiin. Mutta silti se elää. Se elää musiikissa. Se elää muistoissa.
  Mutta menipäs taas sentimentaaliseksi. Hölinät pois, lopetan tämän ennen kuin alan kyynelehtimään ja käyttämään liikaa korulauseita. Loppuun pätkä aitoa huumoria Lennon/McCartney tyyliin.

  Jos kiinnostaa nähdä loppukin tuosta, tässä linkit!
Osa 2
Osa 3
Osa 4
Osa 5
Osa 6
Osa 7

 "I remember thinking, ‘He looks good - I wouldn’t mind being in a group with him.’ … Then, as you all know, he asked me to join the group, and so we began our trip together. We wrote our first songs together, we grew up together and we lived our lives together. And when we’d do it together, something special would happen. There’d be that little magic spark."

-Paul McCartney

"I only ever asked two people to work with me as a partner. One was Paul McCartney and the other Yoko Ono. Paul and me were the Beatles."

- John Lennon