Puskaradiosta

Viimeiset kolme viikkoa ovat olleet varsin erikoiset- vietin ne kesätöissä kaupungin puutarhalla, ja tänään oli viimeinen työpäivä. Palkan käyttökohdekin on selviämässä- kohta naapuripitäjän musiikkiliikkeestä lähtee kitara matkaan!
  Mutta se musisoinnista. En ole tainnut marmattaa asiasta, joka on saanut minut viime viikkoina monesti puhisemaan ja kiroamaan kaikkia maailman ihmisiä. Uskotteko, jos sanon, että en tiedä juuri tympeämpää hommaa kuin valtavan pensaan kitkeminen nokkosista tihkusateessa? Tämän vielä sietäisin, mutta kaikista raivostuttavinta on tonkia sieltä oksien seasta ihmisten heittelemiä karkkipapereita, muovikasseja, olutölkkejä ja paljon muuta roinaa.
  Mikä ihme siinä on niin vaikeaa? Vaikka se on pensas, ei se tarkoita että sinne saa tunkea mitä tahansa.
  Olen aikani kuluksi tehnyt roskaaja-analyysiä: on olemassa kolmen päätyypin roskaajaa: välinpitämätön roskaaja, piiloroskaaja ja yrittäjä-roskaaja. Itsekkäimpiä ja onneksi hieman harvinaisempia ovat nämä välinpitämättömät, idgaf-tyypit, jotka kävelevät määrätietoisesti eteenpäin, saavat käteensä jostain roskan ja kylmän viileästi pudottavat sen siihen, missä sattuvat sillä hetkellä olemaan, olettaen, että eiköhän se joku kaupungin työntekijä käy poimimassa sen talteen. Ja auta armias mikä periaate tupakantumppien heittelyssä on- helou, vaikka haluatte saastuttaa omat keuhkonne, niin älkää pliis saastuttako koko ympäristöä.
  Yleisin, ja puutarhapuolen kesäduunarin mielestä ehkä kaikista ärsyttävin tyyppi on piiloroskaaja. Piiloroskaaja tietää periaattessa, että roskaaminen on väärin, mutta tekee sitä silti. Piiloroskaaja välittää kuitenkin hieman ympäristön yleisilmeestä ja siispä vilkaisee ensin olkansa yli, onko kukaan näkemässä, ja tunkee sitten karkkipussinsa lähimmän pensaan uumeniin. Ihan okei joo, pysyyhän näkymä sillä tavoin hieman siistinpänä, mutta arvaa mitä? Joku joutuu silti sukeltamaan sinne pensaaseen sen pussin perässä. Sitä paitsi, ei se maadu vaikka sen tunkisi pusikkoon- tsot tsot!
  Yrittäjät ovat harvemmassa: yrittäjä tietää minne roskat kuuluvat, ja melkein saa roskansa roska-astiaan- mutta eih, huti meni! Käsi ei aivan ylttänyt puistonpenkillä istuessa työntämään limutölkkiä roskikseen joten siihenhän se jää, iloisen (tai kiukkuisen) pikku kesäduunarin poimittavaksi.
  Oli tyyppi mikä hyvänsä, väärin se on. Ja me kaikki tiedetään, että se on väärin. Auton ikkunasta ei saa heittää jäätelöpaperia, mutta silti se heitetään. Tölkin loppusijoituspaikaksi tiedetään pullonpalautusautomaatti, mutta silti se löytyy lähimmästä ruusupensaasta.
  Yksi sana: miksi? Minulla ei ymmärrys riitä- miksi me ihmiset ollaan näin välinpitämättömiä? Tämä on minun mielestä se maailman pahin vitsaus: ei sinänsä tehdä mitään pahaa mutta aiheutetaan pahaa ajattelemattomuuttamme. Ja miten helppoa olisi olla roskaamatta- ei se roskis niin kaukana oikeasti ole.
  Mutta taivaan kiitos, ensi viikolla uusi duunari pääsee minun tilalleni keräämään roskia. Muuten nämä kolme viikkoa olisivat olleet ihan mukavia, ellei aikaa olisi jäänyt näin ärtyneisiin aatteisiin.
  Mutta ehkä tämäkin postaus meni harakoille- ettehän te, rakkaat lukija, ikinä roskaisi!