perjantai 19. heinäkuuta 2013

Brianille

Ensimmäistä kertaa tämän blogin historiassa juhlistamme erästä ihmeellistä ihmistä, josta me kaikki voitaisiin ottaa tavalla tai toisella esimerkkiä. Hyvää syntymäpäivää, Dr. Brian Harold May!
  Viime vuonna missasisn tämän syntymäpäivän koska Queen-hulluuteni lähti kunnolla vauhtiin vasta jossain heinäkuun 19. ja 26. päivän välillä- vahinko, mutta niitä sattuu.

  Tänään kuitenkin muistan ja kirjoitankin aivan kunnolla ihanasta kiharapäisestä kitaristista. Mitä teille tulee mieleen nimestä Brian May?
  Sääli on, että suuri osa maailmaa ei saa päähänsä mitään kuvaa tämän nimen kuullessaan. Jos joku tämän maailman muusikoista on aliarvostettu, se on ehdottomasti Brian. Hän nimittäin todella on nerokas kitaristi, ja ehkä kaikista epätodennäköisin rocktähti mitä kuvitella saattaa.
  Minua eniten ihastuttaa ja ihmetyttää Brianissa se, että hän opiskeli herra ties miten pitkälle, heitti sitten akateemisen osaamisensa muutamaksikymmeneksi vuodeksi, ja kaiken sen jälkeen kirjoitti loppuun väitöskirjansa ja väitteli itsensä astrofysiikan tohtoriksi. Minusta on hämmentävää, miten jonkun aivot voivat pysyä yhtä terävinä kaiken sen hullunmylläkän jälkeen, minkä läpi Queenkin meni.
 Brian on varmaan monelle rohkaisija ja tavallaan joku, johon rinnastaa itsensä. Hän nimittäin on monesti kertonut olleensa äärimmäisen epävarma nuoruudessaan, ja aloittaneensa kitaransoitonkin sen takia että saisi siitä jonkinlaisen suojakilven. Brian on monelle ujolle ja ahdistuneelle sielulle joku, johon uskoa- jos tuokin rockjumala on joskus ollut aivan yhtä epävarma ja kauhuissaan elämästään kuin minä, eikö minustakin voi tulla loppujen lopuksi jotain? Se on älyttömän rohkaisevaa.
  Silti Brian on kaikkea muuta kuin "rockjumala", varsinkin nykyään hankittuaan twitter-tilinsä. Toisin kuin niin monet oman suuruutensa sokaisemat julkimot, Brian todella keskustelee ja kommunikoit faniensa kanssa arvostaen heitä ihmisinä. Tsekatkaa ihmeessä Brianin twitter osoitteessa https://twitter.com/DrBrianMay.
  Ja tottakai, kuten aina, minä ylistän hänen intohimoaan luontoa ja sen tulevaisuutta kohtaan. Minä arvostan joka ikistä ihmistä, joka välittää ympäristöstään, ja jos joku käy epäkohtien kimppuun niin suurella vimmalla kuin mitä Brian tekee, se on.. wow. Ihmeellistä. Ja todella hatunnoston arvoista.

  Briania on hirveän vaikea kuvailla. Mitä sanoisin ihmisestä, jota en tunne, mutta joka on omassa elämässäni yhtä läheinen kuin paras ystävä? Brian on ihme, todellinen ihme. Ja sangen erikoislaatuinen sellainen. Ja inhimillinen. Ehkä juuri Brianin inhimillisyys on hänen hurmaavin piirteensä- ja se, kuinka hän kuitenkin on pahuksen kova rokkari. Tyyppi, joka suojelee intohimoisesti mäyriä ja kirjoitti aikoinaan kappaleen nimeltä Fat Bottomed Girls. Ja joka hallitsee instrumenttinsa täydellisesti. Ja joka on vain niin ihana.
  Brianista riittäisi kirjoitettavaa vaikka miltä kantilta, mutta toisaalta turhiako tässä hölisemään. Tänään juhlitaan upeaa kitaristia, joka on ikuisesti yksi tämän blogin- ehkäpä koko maailman- suurimmista tähdistä.
  Hyvää syntymäpäivää Brian!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Keep Blogger tidy- hate only when necessary!