Voi hyvänen aika, minne tämä aika menee? Vastahan oli maaliskuu, ja nyt jo jätetään hyvästit huhtikuun neitokaisille.
Kuten huomaatte, bloggaaminen on jäänyt hyvin vähälle. Oikeastaan kaikki on jäänyt erittäin, äärimmäisen vähälle. Tuntuu että tekemistä olisi vaikka millä mitalla mutta yhtään mitään ei saa tehtyä.
Puh. Jospas toukokuu toisi auringon ja sen myötä tarmonpuuskan viimeiseen rutistukseen ennen (kerrankin!) hyvin ansaittua kesälomaa.
Jaa. Eikä minulla edes ollut mitään asiaa. Olen vain odottanut ties miten kauan, että saan postata tämän tietyn kappaleen, ja nyt on viimeinkin aika sanoa "Goodbye, April Lady".
Vai pitäisikö viitata kalenteriini ja sanoa April Ladies?
No anyways, miten olisi makupala bändistä nimeltä Smile?
Muistatteko kauan sitten kirjoittamani postauksen Britannian mäyräkannan massahävitystä vastaan (sen löytää muuten tästä Mäyristä asiaa)? Uusi käänne on tapahtunut taistelussa näiden kauniiden olentojen puolesta: vetoomus massateurastusta vastaan on saavuttanut 200 000 allekirjoitusta, ja taistelu ei ole vielä ohi.
Me Suomessa voimme oikeastaan vain seurata vierestä ja toivoa parasta- paitsi että meillä on mahdollisuus allekirjoittaa kansainvälinen addressi! Pyytäisin nyt lukijoiltani ja muilta satunnaisilta ohikulkijoilta: auttakaa. Antakaa ääni viattomille luontokappaleille, estäkää taas uusi ihmisen typeryyttään aiheuttama katastrofi. Liian monta kertaa paha on ehtinyt tapahtua ennen kuin sille yritettiin tehdä mitään: ei anneta sen tapahtua nyt. Ihminen ei ole oikea olento määräämään lajien synnystä ja tuhoamisesta: milloin viimeksi siitä seurasi jotain hyvää? Lajin tuhoaminen ei nyt vain ole vaihtoehto, enkä ymmärrä miten kukaan voisi ajatella muuta. Biodiversiteetti on tärkeä asia, ja sitä ei pitäisi mennä sorkkimaan näin julmasti.
Puhumattakaan siitä, että minun mielestäni ihmisellä ei ole mitään oikeutta määrätä mikä laji on "turha" tai vaarallinen. Kaikki eläimet ansaitsevat elämän, ja mäyrien massamurha on pöyristyttävän epäeettinen ajatus. Allekirjoita, pyydän. Se vie sinulta ehkä minuutin, mutta osoitat sillä vastustavasi silkkaa typeryyttä ja ihmisen itsekkyyttä.
Kansainvälisen addressin löydät osoitteesta http://www.save-me.org.uk/, kun rullaat sivua alaspäin. Sieltä pitäisi löytyä tämännäköinen kohta:
Oranssilla ympyröity on se, missä voit allekirjoittaa vetoomuksen naputtelemalla sähköpostiosoitteesi kenttään. Valitsemalla Subscribe/ Unsubscribe voit valita haluatko saada Save Me:n uutiskirjeitä sähkäriisi.
Kiitos sinulle, jos käytit minuutin tähän. Loppuun saat sen kunniaksi pari videota Save Me:n toimintaan ja mäyriin ja muuhun kivaan liittyen- niin no, teemalla koko jutun perustaja eli Dr.Brian May, tietysti!
Kamoon, Brian May kettu sylissään. Söpöä! Supersöpöä!
Joukko aikuisia miehiä päätti käyttää siiliä jalkapallonaan. Vahingoittunut ja elämässä hädin tuskin kiinni roikkuvat siili sai kodin eläintensuojelukeskuksesta ja tunnetaan nyt nimellä Percy. Voi pientä. Tämä on juuri se asia, miksi välitän eläinten oikeuksista: eläimet eivät ole leluja, ja niin kauan kuin on ihmisiä jotka niin luulevat, tarvitaan äänitorvia valistamaan asiasta.
Ja vielä pähkinänkuoressa: miksi sanoa EI mäyrien murhaamiselle?
Elämän parhaita hetkiä ovat nämä hetket.
Hetket, jolloin muu maailma on pimeä, ja tuntuu kuin oma lukuvaloni olisi ainoa valonlähde maailmassa. Hetket, jolloin olen yksin oman itseni (ja kissani!) kanssa, rauhassa, ilman, että pitää vilkuilla kelloa tai suunnitella mitään.
Kello 23:33. En kuule muita ääniä, kuin näppäimistön tasaisen naputuksen, ja sateen tap tap tap- rummutuksen kattoa vasten. Välillä näppäimistön ääni pysähtyy, kun suljen silmäni nauttiakseni tästä harvinaisesta herkusta- rauhasta. Ulkona on märkää ja kylmää, mutta peittoon kääriytyneenä en tunne maailman julmuutta tai epäreiluutta. Ehkä joskus ne tuntuvat ylivoimaisilta, mutta ei nyt. Nyt voisin antaa anteeksi kenelle vain, mitä vain. Turvallinen- se on tätä hetkeä kuvaava adjektiivi.
Normaalisti arki on kuin muurahaispesään kurkistamista. En olisi ikinä uskonut, että lukiossa elämä voisi olla näin hektistä. Kännykän kalenterissa on muistutus jokaiselle päivälle- tee sitä, mene tänne. Yhtäkkiä huomaan, että pitäisi etsiä sanakoenippuja, tai että pitäisi palauttaa essee, tai että pitäisi-
Mutta ei nyt. Nyt istun onnellisena, täydessä harmoniassa maailman kanssa, tuntien kissan kodikkaan ruumiinlämmön kyljessäni ja vain ajelehtien olemisen virrassa. Joskus elämässä pitää olla näitä epärealistisen tyyniä hetkiä- mikään, ei mikään voisi järkyttää tasapainoista mieltäni. Olo on kuin olisin hienoisessa transsissa.
Joskus tuntuu, että olisipa elämässä virrankatkaisin. En tarkoita tätä mitenkään itsetuhoisessa mielessä, vaan että joskus voisi laittaa tämän kiireen katkolle, jäädä hetkeksi hengittämään ja vain... olemaan. Kunpa voisin ladata mp3-soittimen täyteen hiljaisuutta.
Kissa venyttelee. Oho, kello on jo melkein kaksitoista. Venyttelen itsekin- kohta pitää kaivautua peiton alle ja painua unten maille. Mutta onneksi huomenna on sunnuntai, eikä minulla ole vielä kiire nukkumaan. Voin hyvillä mielin vielä käpertyä omaan pikku atmosfääriini lukemaan Dan Brownia ilman että kukaan tulee keskeyttämään tai vaatimaan huomiota.
Kello tikittää, ja sade loppuu, samoin tämä blogipostaus.
"I'm gonna make a little space Around me A very special place Around me No-one can come in"
Jatkan edelleen siitä, miten jaksaa läpi rankkojen koeviikkojen. Tai oikeastaan, ihan ylipäätänsä siitä, miten jaksaa.
Joskus elämässä on aikakausia, jolloin tuntuu, että itkuun purskahtaminen on enemmän kuin lähellä. Et tiedä itsekkään syytä, mutta pienetkin asiat saattavat aiheuttaa totaalisen romahtamisen ja mitättömyyden tunteen. Et tiedä minne suunnata, et tiedä mitä sinun pitäisi tehdä. Tuntuu, että kaikki mitä yrität, romahtaa eikä onnistu. Tunnet olevasi vain virhe, tuntuu, ettet voisi tehdä mitään oikein. Tuntuu, ettei kukaan välitä kiinnittää sinuun huomiota, ja että kaikki lähimmäisesi vain teeskentelevät välittävänsä sinusta.
Tunnistatko itsesi?
Sillä jos tunnistat, haluan sinun tietävän että et ole tuntemuksesi kanssa yksin. Luulen, että kaikista itsevarmimmillakin on ajoittain tällaisia aallonpohjia, jolloin eteenpäin jaksaminen on vihoviimeinen asia, mitä voisi ajatella.
Mitä tällaisina aikoina voi tehdä?
Löysin jokin aika sitten erään loistavan nettisivuston. Sivuston nimi on The Quiet Place Project, ja yksi sen sovelluksista on tämä loistava keksintö: The Thoughts Room- Ajatushuone, jossa voit purkaa syvimmät pelkosi, huolesi ja ahdistukesi. Kieleksi saa myös suomen. Kukaan ei lue ajatuksia, ne ikään kuin katoavat tähtipölyksi. Se on huoneen idea- saat olla yksin ajatustesi kanssa ilman, että kukaan arvostelee tai latelee turhia lohdutuksia.
Tämä on oikeasti uskomaton paikka. Muistan ensimmäisen kerran, kun klikkasin Ajatushuoneen auki. Ajattelin, että olen tyytyväinen elämääni- ettei minulla kertakaikkisesti ole mitään taakkaa sydämelläni, jonka haluaisin vuodattaa.
Miten väärässä olinkaan. Pian huomasin itkeväni kuin vesiputous naputellessani syvälle aivojen perukoille kätkeytyneitä ajatuksia, ajatuksia, joita en tiedostanut, mutta jotka silti painoivat taustalla. Kokeile. Ethän siinä menetä mitään- ja todennäköisesti saatat saada paremman olon. Suosittelen- klikkaa tuo linkki auki. Jos sinulla vain on aikaa, anna itsellesi hetki purkaa mieltäsi.
Toinen The Quiet Place Projectin keksintö on The Quiet Place, jonka tarkoituksena on antaa sinulle hetki aikaa erota kaikista sosiaalisista medioista ja tästä 24/7 yhteiskunnasta. Kokeile, tämä on ihan viihdyttävä.
Viimeisenä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä esittelen vielä paikan nimeltä The Dreams Room. Tämä on itse asiassa taas uusi sosiaalinen media, johon tehdä tunnus, mutta toisin kuin muissa, tämän tarkoituksena on vain auttaa sinua toteuttamaan unelmiasi, ja jos tarvitset neuvoa, tukea tai ihan vain jotain jolle purkaa ahdistusta, sieltä löydät myös "Comfort Spotin" jossa voit kirjoittaa anonyymisti kaikki tuskaa- tai miksei iloakin!- aiheuttavat asiat.
Jaksamisia, rakkaat lukijani. Hymyile maailmalle- se on oikeasti aika hieno paikka kaiken roskan takana.
Koeviikko kolkuttelee taas ovea, ja välillä pinna kirenee itse kullakin. Huomenna on ensimmäinen koetus- fysiikan koe- ja hieman hirvittää. Vaikka olen ihan keskiverto oppilas- no, siinäpä se tulikin. Olen valitettavan keskiverto oppilas ainakin joidenkin aineiden suhteen, ja huomenna istahdan juuri sellaisen aineen kokeeseen.
No, kuitenkin. Vaikka olenkin keskiverto, minulta on silti pariin otteeseen kysytty että miten jaksan opiskella niin paljon, ettei todistuksessa näy kasia huonompia numeroita. Tarkoitus ei ole leuhkia muka upeilla opiskelumetodeillani, mutta koska tiedän, miten tervetulleita vinkit voivat olla, ajattelin antaa itselleni kirjoitustauon kaikista ominaislämpökapasiteeteista ja pituuden lämpölaajenemiskertoimista. Yritän tähän koota niitä neuvoja, joita ei joka tuutista tungeta- siis en kehoita tekemään huolellisia muistiinpanoja, kuuntelemaan tunnilla ja selvittämään ajoissa epäselviksi jääneitä käsitteitä, sillä kyllähän ne jo on kuultu. Sen sijaan itse ainakin toimin näin:
1) Kannusta itseäsi. Itse huomasin tämän keinon hyödyllisyyden pari päivää sitten. Kertaustehtäviä tehdessäni tein ensin tehtävät ja tarkistin ne sitten värikkäällä kynällä ja kirjoitin sivuhuomautuksia laskuista- mutta jos huomasin osanneeni jonkin aivan täysin, kirjoitin myös sivuun pienen rohkaisulausahduksen. Kun sitten kertasin tehtäviä, oli helpotus huomata että nämä asiat ainakin ymmärrän. Tämän voisi oikeastaan aloittaa jo ihan kurssin aikanakin- aina läksyjen tarkistusvaiheessa laittaa vaikka plussaa niihin, jotka luulisit ymmärtäväsi Mutta ehkä sitä ei aina tulisi tehtyä.
2) Anna opiskelun lomassa tilaa mielentyhjennykselle. Lukiessa ei ehkä ole fiksua antaa liikaa vapauksia- esimerkiksi leffankatsomiseen- mutta pienet rentoutumishetket auttavat aivan varmasti. Vahva veto on löytää vaikka joku kappale, jota kuunnellessa vaivut mukavan positiiviseen ja rentoon olotilaan. Minulle tämä biisi on ehdottomasti Led Zeppelinin That's The Way- jokin kappaleen melodiassa saa fiktion ja todellisuuden rajan hämärtymään pariksi minuutiksi. Selälleen makaamaan, silmät kiinni ja keskity vain kappaleeseen- yritä päästää irti huolista ja ahdistuksesta. Tämä on muuten on (muistaakseni!!) faktahomma- ärtyneenä aivojen kemiallinen tasapaino on hieman vinksallaan, eli siellä on jotain kemiallista yhdistettä liikaa joka aiheuttaa synkkyyspuuskia. Mieluisa tekeminen, vaikka lukeminen, syöminen, torkahtaminen tai mikä vain, saa kehon välittämään endorfiineja eli mielihyvähormoneja, jotka sitten taas saavat paremmalle tuulelle.
Alkuperäinen teksti oli englanniksi, ja senkin lukemisesta on aikaa. Korjatkaa jos meni metsään!
3) Priorisoi. Tee itsellesi selväksi, mitä edes haluat opiskella paremmin. Jollet tähtää kaikessa kymppiin, etsi vahvuutesi ja vahvista niitä. Jos olet kiinnostunut bilogiasta mutta maantieto ei innosta- panosta suosiolla biologiaan. Sanotaan että heikkouksia pitäisi vahvistaa, mutta joskus on järkevämpää opiskella sitä mikä kiinnostaa- on aika epätodennäköistä menestyä aineessa joka ei kiinnosta pätkän vertaa. Kokemusta on. En sano, että sinun kannattaa jättää koko maantieto sikseen, sillä onhan se yleissivistävää jne jne jne, mutta jos rehellisiä ollaan, otan mieluummin ysin lempiaineestani ja kuutosen ei-niin-lempparista, kuin seiskan molemmista ja tiedon että "ainakin yritin". Tosin seuraava kohta sotii tätä vastaan.
4) Älä ota epäonnistumisia liian vakavasti. Sanon tätä aivan liian usein, mutta ensi kerralla paremmin. Joskus tulee vikatikkejä ja fiaskoja, mutta niistä ei kannata masentua- pikemminkin nähdä ne haasteena. Jos haluat, siis todella haluat, voit kyllä voittaa kovalla työllä vaikeankin haasteen. Epäonnistuminen on inhimillistä, eikä siitä kannata lannistua. Kyllä sinä pystyt siihen, jos vain haluat. Julie Andrews sanoin hienosti, että "Perseverance is failing 19 times and succeeding 20th", Sinnikkyyttä on epäonnistua 19 kertaa ja onnistua kahdennennellakymmenennellä. Niin ärsyttävältä kuin tämä tuntuukin, koe on oppimistilanne (tätä saan kuulla opettajaäidiltäni liikaakin, vaikka tottahan se on). Kokeen tarkoituksena on näyttää SINULLE, millä tasolla tietämyksesi on. Sen EI ole tarkoitus luokitella sinua- sen on tarkoitus vain ohjeistaa, missä kannattaa petrata. Jos epäonnistut, et ole tyhmä- tarvitset vain harjoitusta. Tämän minä ainakin unohdan liian usein.
5) Ja mitä ikinä teetkin, älä lue koetta edeltävää yötä. Tiesitkö, että kokonaan valvotun yön jälkeen aivot ovat samassa tilassa, kuin mitä ne olisivat yhden promillen humalassa? On paljon fiksumpaa lukea vähemmän ja nukkua enemmän (varsinkin jos on jaksanut kuunnella luennoilla) kuin yrittää kaataa tietoa viime tipassa aivoihin- milloin viimeksi toimit kunnolla hirveän väsyneenä? Pääseekö silloin ihannesaavutukseen? Veikkaanpa että ei ehkä. Joten minä en ainakaan tätä taktiikkaa suosi- voihan se ehkä toimiakin, mutta...
+1) Muistilappukikka, jonka osa-avustuksella saavutin parhaan bilsannumeroni. Tämä on ahdistavaa ja todella työlästä, mutta jos sen aloittaa tarpeeksi ajoissa, niin tuloksia kyllä saa. Eli siis käy ostamassa värikkäitä post-it lappuja, ja koealuetta lukiessasi länttäile niitä ympäri huonettasi. Tämä ei kaikilla toimi, mutta kun näkee sanan "biodiversiteetti" joka ikinen kerta kun vilkaisee kalenteria, niin kyllä sen lopulta muistaa- niin no, minä ainakin!
Tässä viisi plus yksi vinkkiä lukemiseen- tiedä sitten miten ne muilla toimii. En lupaa että nämä ovat vallankumouksellisen loistavia, mutta ehkä jotain helpotusta näistä voisi saada.
Tsemppiä kokeisiin ja iloa kevääseen- kyllä se sieltä kohta tulee!
Ensiksikin, anteeksi kaikki ei-niin-musiikkifanaatikot seuraajani, edessä on taas pitkät löpinät musiikista. Mutta tällä hetkellä elämässäni on menossa vaihe, että vain musiikki tuntuu pakokeinolta arjesta, ja minun on vain pakko.
Sitäpaitsi, te olette niin hyviä tyyppejä että ansaitsette kuulla yhdestä täydellisestä jutusta, jonka nimi on Queen Rock Montreal- täydellinen videotallenne Queenin Montreal-konsertista vuodelta -81, loistavalla kuvalaadulla ja ääniraidalla varustettuna.
Jos puhutaan Queenin parhaista live-esiintymisistä, yleensä tullaan maininneeksi joko Wembleyn konsertti tai Live Aid- esiintyminen. En tiedä miksi, mutta minun mielestä Montrealin keikassa on jotain, mitä noilla kahdella muulla ei ole. Kuten sanoin, laatu on hyvä, valot ovat aivan täydelliset ja musiikki on melkein aggressiivisella vimmalla ja palolla esitettyä. Jopa taustalaulujen ja kuvakulmien kaltaiset yksityiskohdat ovat just eikä melkein täydelliset. Ja näihin aikoihin Queen oli minusta parhaimmillaan- maineen huipulla, monen menestyksen jälkeen, ja flopit vielä edessä. Melkein hävettää sanoa, mutta olen ihan helpottunut että tämä konsertti tapahtui ennen surullisen Hot Space-nimisen flopin julkaisua, joten tämä konsertti on viilattu huippuunsa eivätkä tunnelmaa häiritse.. no, niin sanotut hutilyönnit. (Älkää pliis käsittäkö väärin: Hot Spacellakin on hetkensä, esimerkiksi Life Is Real ja Las Palabras De Amor ovat täydellisiä, mutta olisihan näistä jannuista irronnut enemmänkin taitoa!)
Unohtamatta tietenkään sitä seikkaa, että tämä on viimeisiä keikkoja kun lavalla vaikuttivat vain neljä kossia- tämän jälkeen mukana oli ulkopuolisia kuten vaikkapa kosketinsoittaja.
Sen lisäksi minua viehättää se seikka, että jokaikinen yhtyeen jäsenistä pääsee vuorollaan kuvaan- miten paljon esimerkiksi Live Aidissa kuvataan soittajia? Vastaus on että ei paljon muuta kuin sisääntulo. Tottahan kamera seuraa Freddietä hyvin paljon, mutta ei häiritsevän paljoa. Rock Montreal on paitsi musiikillisesti, myös visuaalisesti herkullista katsottavaa.
Kuten esimerkiksi setin toiseksi ensimmäinen kappale Let Me Entertain You, joka jo alkuperäisenä on hengästyttävän nopeatempoinen- ja tässä syke vain nousee! Kuten kappaleessa sanotaankin, "We found the right location/Got a lot of pretty lights/The sound and amplification- listen!". Kaikki on kodallaan, niinkuin heidän majesteetiltaan voi vain olettaa. Mutta minusta tässä videossa näkee erityisen hyvin sen... tasa-arvon, pitäisikö sanoa, joka vallitsee tässä konsertissa. Okei, kamera juoksee Freddien mukana- mutta aivan yhtä lailla se kuvaa Rogerin kiljuntaa ja Johnin tanssahteluakin. Ja se on hyvä, sillä tämä yhtye on neliö, jonka jokainen kulma on tärkeä kuvion ylläpitämisen kannalta. Ja hyvältä näyttää! And a tour de force- of course!
Samaisessa konsertissa tulee todistettua muuten myös se valtavan laaja musiikkityylilajien valikoima, minkä Queen hallitsee. On ylläolevan kaltaista hard-rockia, Killer Queen edustamassa glam rockia, pakollisena balladina Love Of My Life ja luoja ties mitä. Sekaan mahtuu myös vetäisy perinteikästä rock and rollia tyyliin Elvis Presley- ja toimiikin vielä aika mainiosti. Tässä riittää vauhtia- väitätkö, ettei tanssijalka ala vipattamaan? Luulen, että tämän biisin notkeaa tempoa on vaikea vältellä. Katsokaa nyt niitä! Koko nelikko vetää niin henkeen ja vereen innolla, että alkaa melkein naurattamaan. Tämähän on loistavaa! Miten kukaan voisi jäädä tämän jälkeen kylmäksi?
Tässä pätkässä muuten nähdään kaksi Queenin mainiota ominaispiirrettä. Ensimmäinen on se, miten pitkälti koko konsertti toimi katsekontaktin varassa. Pienet kysyvät eleet, nyökkäykset ja täydellinen yhteisymmärrys- niistä koostuu saumaton yhteistyö. Jossakin kahden minuutin kieppeillä Brian selvästi juoksee kysymään jotain Freddieltä, ja laulajan laulaessa juttu tulee selväksi.
Toinen piirre on tietysti Freddien omalaatuinen tyyli ottaa kontaktia yleisöön- vai miten moni muusikko kannustaa katsojiaan laulamaan mukana sanoilla "Oh come on do it you fuckers!"?
Ja vielä yksi video. Yksi oma suosikkibiisini tästä konsertista on Another One Bites The Dust, jossa Freddie saa kymmenen pistettä asuvalinnasta. Tämä on niin vahva vetäisy, että en ole vielä kolmen viikon kuunteluputken jälkeen kyllästynyt. Tässä on kaikki kohdallaan- Rogerin taustalaulu, Brianin kitarasoolo, puhumattakaan Johnin bassosta ja unohtamatta hämmentävää Freddietä. Voi itku miten valtavasti ihailen näitä tyyppejä.
Minusta tämä versio Another One Bites The Dustista itse asiassa melkein hakkaa alkuperäisen- myönnän, etten ole kamalan ihastunut kappaleen kuolleeseen, discolta haiskahtavaan rumpukomppiin, mutta tätä on melkein pakko rakastaa, sen verran hyvä performanssi tämä on.
Kaiken kaikkeaan, kaiken tämän ylistyksen jälkeen, on pakko sanoa että Rock Montreal on yhtä hämmentävä kuin Freddien shortsit ja samaan aikaan yksi populäärimusiikin huippuhetkistä. On sääli, miten usein tämä loistava tallete jää unholaan. Bändi on todellakin huippukunnossa, ja se taito loistaa tässä konsertissa. Tämä keikka on, kuten DVD:n takakansi sanoo, "Just four God-gifted musicians in total rapport, delivering live the energy and innovation of their studio records". Kiitos sinulle kun kahlasit läpi tämän tekstin, toivottavasti nautit (tai et ainakaan pitkästynyt kuoliaaksi). Ehkä jo ensi postaukseen keksin jotain hieman painavempaa sanottavaa.
