Uskon asia

Hei lukijani! Pitkästä aikaa tulee ihan ajatuspostausta- siis jotain muutakin kuin pelkkää syntymäpäiväonnittelua. Täältä pesee!

  Uskotteko te, että jonain päivänä kaikki vain loppuu? Uskotteko, että sen lopun jälkeen on jotain, jotain mistä me ei vielä tiedetä mitään? Ehkä meillä on siitä aavistus, ehkä meille on kerrottu siitä jotain, mutta emme todella tiedä mitä se on. Uskotteko te, että lopun kiirastulen jälkeen, tuon pelottavan viimeisen tuomion jälkeen on olemassa suuri paratiisi, jokin suuri onni, jota kohti tässä taaperretaan joka päivä? Vai loppuuko kaikki siihen viimeiseen tuomioon?

  Eli pähkinänkuoressa: uskotteko te lukion jälkeiseen elämään?

  YO-kirjoitukset alkavat ihan näihin aikoihin. Samoin koeviikot. Tottahan toki minä ymmärrän että lukion ajatuksena on suorittaa tutkinto, ylioppilastutkinto, mutta silti sisäinen skeptikkoni herää kyseenalaistamaan tätä systeemiä. Miksi, oi miksi koko lukion aikana haalimamme tieto tuntuu tähtäävän vain ja ainoastaan kokeisiin? Onhan varmasti hienoa kirjoittaa laudatureja mutta eikö lukion ideana ole myös olla yleissivistävää ja mielekästä opiskelua, joka antaa hyvät eväät ELÄMÄÄN, ei pelkästään loppukokeisiin?
  Viimeisin asia, mitä suosittelen yhtään kenellekkään, on asenne, että "opiskelen vain niitä mitä kirjoitan". Okei, tottakai jokainen saa asettaa tähtäimensä mihin haluaa, ja pitää olla jokin päämäärä, ja jos joku haluaa ehdottomasti keskittyä vain viiteen tai kuuteen aineeseen, niin kukapa minä olisin sitä kritisoimaan. Mutta että jättää kaiken muun yrittäminen pois? Ettei edes yrittäisi kiinnostua niistä itselle heikommista aineista? Se jos jokin on minusta harkitsematonta.
  Okei, historia ei nappaa kaikille. Mutta ei sitä silti kannata pitää typeränä ja aivan turhana, sillä minusta olisi todella pelottavaa jos ihmiskunta unohtaisi historiansa. Historia on tärkeää. Samoin fysiikka. Samoin kuvaamataito. Samoin joka ikinen oppiaine mitä lukiolla on tarjota!
  Itselläni ainakin olisi valtavan turhautunut olo, jos viettäisin kolme vuotta samassa opinahjossa keskittyen vain niihin aineisiin, mitä aion kirjoittaa. Se olisi aivan järkyttävää tuhlausta- jos ne pakolliset historian-tai ruotsintunnit on joka tapauksessa räpiköitävä läpi, niin eikö niistä kannata ainakin ottaa kaikki hyöty irti? Minkään oppiminen ei oikeasti ole turhaa, ei ikinä. Minä en ole ikinä kuullut kenekään valittavan liiasta tiedosta. Ei se tapa. Luultavasti. Toivottavasti.
  Ja toivottavasti en loukkaa ketään tällä kirjoituksellani. Jokainen joka läpäisee lukion ansaitsee hatunnoston- niin, tai oikeastaan hatun päähänpainamisen- ja on tosi hienoa, jos suhtautuu edes johonkin aineeseen mielenkiinnolla. Mielenkiinto on hyvä juttu. Tämä bloggaus on sitä paitsi suunnattu ihan yhtä lailla itselleni, sillä historian oppikirja odottelee lukijaansa laukussani...
  Näkemiin, rakkaat lukijani. Jaksamisia kaikille, opinahjosta riippumatta. Ja uskotaan, että näiden opiskeluidenkin jälkeen on elämää.
  (Olisipa myös niiden lomassa).
  Lopuksi saatte nautiskella vielä kappaleesta, joka oikeastaan kolahtaakin tähän postaukseen, johtuen ehkä omasta turhautumisestani fysiikan läksyihin jotka eivät nyt vain nappaa. Elämässä on pakko olla muutakin...