perjantai 22. marraskuuta 2013

*Heittää glitteriä ilmaan*

Kannattaako edes sanoa? Fakta homma on, että mitä enemmän lukion kursseja kertyy, sitä vähemmälle jäävät bloggaukset. Aikaa ei riitä, inspiraatiosta puhumattakaan. Kun elämä pyörii koulun, musiikin ja Supernaturalin ympärillä, niin mistäpä repiä jutunjuurta? Huokaus. Ennen sitä jaksoi kirjoittaa niin tyhjänpäiväisistä asioista että hävettää melkein myöntää. Kamalaa tämä vanheneminen. Seitsemäntoista kriisi kolkuttelee ovella. Mutta tänään päätin raapia luuni kokoon ja istua ja kirjoittaa blogia
  Syystä tai toisesta olen viime aikoina alkanut saamaan hienoisesti vinoja katseita ja itse asiassa suoria kysymyksiä liittyen aiheeseen seksuaalisuus. Eräs tyyppi käveli eräänä päivänä luokseni ja kysyi, olenko lesbo, ja sen jälkeen pahoitteli kysymystään ja pyysi, etten loukkaantuisi.
  Kysymys sai minut hämilleen. Ei sen takia, ettäkö se olisi saanut minut kyseenalaistamaan identiteettiäni ja haurasta seksuaalikäsitystäni, vaan sen takia, että hän todellakin pyysi etten suuttuisi. Ehkäpä joku voisi tästä mielensä pahoittaa, mutta suoraan sanottuna: miksi suuttuisin? Ylipäätänsä, miksi tätä kysymystä pitää vieläkin jauhaa? Miksi seksuaalisuus on niin järkyttävän tärkeä aihe?
  Virallinen tiedote jokaiselle (ja ennen kaikkea sille henkilölle joka asiasta kysyi) joka jaksaa käyttää aikaansa minun seksuaalisuuteni suhteen: vastaus on... (rumpujen pärinää): Ehkä hetero! Tai mistäs sen tietää, saatanhan olla bi joka ihastuu vain fiktiivisiin/ liian vanhoihin miehiin! En minä tiedä! Enkä oikeastaan edes ole kiinnostunut!
  Kertokaa joku minulle: miksi seksuaalisuutta pidetään tuhannen taalan kysymyksenä? Miksi media pullistelee sitä, kuinka jokaisen olisi tärkeää hahmottaa omat mieltymyksensä, jotta voisi rakentaa terveen minäkuvan?
  Kokeillaanpa.Tässä olen minä: olen melkein seitsemäntoistavuotias. Olen hyvä kirjoittaja, kohtalainen pianisti, lähes surkea basisti ja äärimmäisen sarkastinen ja epähauska ihminen. Olen hyvä biologiassa mutta vihaan todennäköisyyslaskentaa. Lempiruokaani on maa-artisokkakeitto ja tämän hetken suurin pakkomielteeni on Misha Collins. Pidän manipuloimisesta, ihmisille puhumisesta ja asioiden suunnittelusta. En osaa tanssia mutta harjoittelen kovasti.
  Ai mutta pahus. Otetaan takaisin- minulla ei voi olla selvää kuvaa itsestäni, koska en tiedä, kummat ovat fantsumpia, tytöt vai pojat.
  Kaikki tämä hype identiteettikriisien ja itsensä löytämisen ympärillä alkaa olemaan aika kyllästyttävää. Okei, hienoa jos tiedät olevasi hetero. Oikeasti. Onnea. Woah. Mutta se, etten minä jaksa vaivata päätäni niin mielestäni herttaisen yhdentekevällä asialla, ei tee minusta sen huonompaa tai hauraampaa ihmistä. Onko seksuaalisuus muka jotenkin erilaista kuin.. kuin vaikka hiusten väri? Eihän sitä välttämättä tiedä mikä hiusväri itselle sopisi parhaiten, mutta kannattaako sen takia joutua hulluuden partaalle? Kokeilee, ja jos menee pieleen, niin so what?Samoin seksuaalisuus. Ihastuu keneen ihastuu ja on kuka on, kannattaako siitä vetää sen suurempaa kohua?
  Herätkää, ihmiset. Maailmassa on muutakin kuin seksuaalisuus. Ei öitä kannata valvoa "itsensä löytämisen" takia- rakenna mieluummin oma sinuutesi! Lue kirjoja, leivo suklaakakku ja yökkäile koska se ei ollutkaan hyvää, juokse maraton tai osta hevonen- tee elämälläsi mitä haluat, äläkä yritä määritellä itseäsi vain saadaksesi itsesi mahtumaan johonkin ennalta määrättyyn kategoriaan. Ole sinä, älä kukaan muu.
  Hyviä jatkoja taas määrittelemättömän ajanjakson ajaksi!