keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Nojaaton postaus

Yleisön pyynnöstä- eipäs kun HAASTEESTA yritän tässä postauksessa olla kertaakaan sanomatta "no jaa"- ja tuota ei lasketa!! Alkaa.... NYT!
  Mutta ei sillä, tällä kertaa olen niin onnellinen päiväni huipennuksesta että en edes halua vähätellä sitä tuolla sanayhdistelmällä- Levykauppa Äxän paketti kolahti postilaatikkoon ja sieltä paljastui tuo ihanainen Queenin A Day At The Races- levy! Nyt menee toinen kuuntelukerta- ja voi taivas miten monta huippua kappaletta yhdelle CD:lle voikaan mahtua! Somebody To Love, The Millionaire Waltz, Drowse, Teo Torriate... levyn kaikki kymmenen kappaletta ovat loistavia. En ymmärrä, miten aikoinaan tätä levyä haukuttiin- no, jäähän se ehkä edeltäjänsä varjoon, mutta en kyllä ihan ymmärrä sitäkään- okei, onhan Night At The Operalla upeita sävellyksi, kuten esimerkiksi se Bohemian Rhapsody, mutta minusta tältäkin levyltä löytyy aivan yhtä paljon lahjakkuutta ja loistoa- oikeastaan omalla arvoasteikollani taidan nostaa tämän HITUSEN Night At The Operan yläpuolelle- ihan vain, koska minusta tämä on loistava kokonaisuus.
  No- ei pahus, meinasi tulla se kielletty sanonta! Taidan ihan oikeasti käyttää sitä liikaa. Mutta hieman tästä levystä vielä: tiedättekö, mikä pikkuseikka tekee tästä hervottoman mahtavan? Sisäkannet. Ainahan niissä lukee, kuka soittaa ja mitäkin, eikö niin? No, A Day At The Racesin sisäkannessa lukee:
Freddie Mercury- Vocal, Piano, Choir Meister, Tantrums (Laulu, piano, kuoronjohtaja (sana 'meister' on saksaa, eikä levyllä oikeastaan ole edes sitä kuoroa), kiukuttelut)
Brian May- Guitars, Vocal, Leader of the Orchestra (Kitarat, laulu, orkesterinjohtaja (eikä levyltä löydy orkesteriakaan, minun tietääkseni))
Roger Taylor- Drums, Vocal, Percussion, Pandemonium (Rummut, laulu, lyömäsoittimet, sekasorto)
John Deacon- Fender Bass
Unohtamatta samaa vanhaa vitsiä: No Synths! (Ei syntikoita!)
 Tämä levy yksinkertaisesti huokuu älykkyyttä. Saatte lähiaikoina kuulla lisää rock á la carten kautta (niin no, edellinenkin on kesken- aika ei vain riitä!),  mutta nyt minun on pakko lopettaa tämä ihkutus ja jättää teidät kuuntelemaan vaikkapa seuraavaa lohkaisua tältä loistoalbumilta. On vaikea valita, minkä linkitän edustamaan tätä albumia, mutta päädyn nyt tähän omaan suosikkiini.Q Seuraava kappale on jo pitkään ollut top-10-listallani- se nyt vain on loistava kipale!
EDIT: HÄRREGYYT!! TÄMÄ ON BLOGINI 500 POSTAUS!! Tämän levyn saapuminen juhlistamaan pyöreitä lukuja!  Lupaan yhden asian: seuraavien 500 postauksen aikana laatu vain paranee- kun 1000 päästään, niin vedetään isommat bileet!

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

And it's a working on me

Hellou! Sunnutai-ilta- monelle masennuksen paikka. No, jospas pari tämän illan soittolistani herkkupalaa toisi mielenkiintoa pimenevään iltaan!
Tänä iltana kuunnellaan tuota 80-luvun pimentoon jäänyttä yhtyettä nimeltä The Cross- bändi, joka nousee top-vitoseeni. Nojaa, tottahan te laulajan tiedätte: samainen Roger Taylorhan se siellä. On suuren suuri vääryys olla mainitsematta muita jäseniä, mutta totuus on, että porukka vaihtui levyltä toiselle.
  Nojaa, mitä jos kuunneltaisiin musiikkia? Ensin aivan epäminämäinen biisi nimeltä Shove It. Peräisin vuodelta -87. Ja tarttuu muuten kuin rutto.
 Shove it! Mitä minä oikeasti kuuntelen? No jaa, outoa kyllä tykkään ja kovasti. Jos sanoista olette kiinnostuneet, ne löytää osoitteesta http://www.pcpki.com/queen/shoveit/shoveit.html. Itse asiassa heitän kaikille Queen-hulluille linkkivinkin: osoitteesta http://www.pcpki.com/queen/pre.html löytää sanat jokaiseen Queen-kappaleeseen, minkä lisäksi löytyy myös bändin jäsenten soolotuotantojenkin sanoitukset. Kannatan!
Mutta The Cross. Seuraavaksi biisi, joka kietoi minut The Crossin syövereihin- Liar. Kyllä, Queenkin teki samannimisen kappaleen, mutta tämä on jotain aivan muuta. Kappaleen on muuten tehnyt Peter Noone (ei, ei se Herman's Hermitsin Peter Noone!) - respectit Peterille!
Korvamatojen kunkku. Ei mitenkään verbaalisesti yliampuva, mutta mukavan pehmeä ja lämpimän onneton biisi. En tiedä teistä, mutta minä ainakin sulan tähän paikkaan kuunnellessani Rogerin ääntä...
  Okei, heittäydytään röyhkeiksi. Kappale, jonka ovat tehneet Clayton Moss, Peter Noone ja Josh Macrae ja joka suorastaan tihkuu itseironiaa- luulisi, että näillekkin miehille oli Crossissa soittamisesta JONKIN verran jäänyt taskunpohjalle. Tai sitten tällä vain irvaillaan miljonäärilaulajalle. Mene ja tiedä.
Hey I'm a famous dude and I just exude
I gotta Cadillac - a bowling alley in the back
Weren't you thrilled to bits - with my Greatest Hits
Ain't I a loveable guy?
Täydellistä.
Miten olisi sitten jotain hieman rockimpaa?
She makes me mad, bad and dangerous to know! Ei tälläkään kappaleella maailmaa mullisteta, mutta on se silti hyvää kuunneltavaa.
Mutta kello tikittää. Aika illan viimeiselle hitaalle: surullinen, ihana ja yksi suosikki The Cross-biisini. 
Minusta on hieman yllättävää, että tämä EI ole Rogerin tekemä biisi- sehän kertoo lehdistön sakaalimaisesta sensaationjanosta, jota ei pidättele mikään. Samaan aikaanhan Freddie Mercury oli pahimmoillaan juorulehtien kynsissä- voisi kuvitella, että tämä kertoisi samasta asiasta kuin Brian Mayn tekemä Scandal.
  Mutta nojaa, Hyvä biisi.
Do you see all us as fools?
Suckered by your lies?
Yeah you point the finger
Like some power crazy dude
Sensation pushers hound 
To feed their addictions
See the jackals at your door
Kuten jo sanoin, The Cross ei ehkä muuttanut musiikkimaailmaa, mutta silti se on keskivertohyvä bändi- ehkä jopa hieman sen yläpuolella.
  Mutta eiköhän tässä pidä jo alkaa pakkaamaan tavaroita huomista varten. Kiitos mielenkiinnosta (jos sitä oli)!


They'll hear me pleading, I'll say for gods' sake

Hohhohhoijjakkaa. Elämä junnaa. Inspiraatio kaikkeen- no, melkein kaikkeen- on hävinnyt. Koulu ei innosta. Kirjoittaminen on tahmaista. Ainut asia, josta jaksan innostua, on soittaminen. Läksyt jäävät rästiin, kun kyllästyn psykologian päiväkirjan kirjoittamiseen ja nappaan kitaran käteen. Sormet huutavat hallelujaa, samoin sielu- tosin eri syystä. Sormet ovat verillä, mutta mieli on pilvissä.
  Mutta pitäisi saada jonkinlainen kontakti oikeaan elämään- jokainen aamu on väsyttävä, jokainen ilta turhauttaa kun mihinkään ei riitä aika. Lukujärjestys on neljänä päivänä 8:00-16:00. Pitkä matematiikka vaatii aikansa, samoin miljoonat ruotsinläksyt ja venäjän sanakokeet. Pitäisi jaksaa kiinnostua, mutta mistään ei saa pitävää otetta.
  Pian on koeviikko. Taivaan kiitos, ja outoa kyllä, nyt tunnen olevani paremmin asioista perillä kuin viime jaksossa. Mikään ei tunnu täydeltä heprealta, vaan kaikesta saa jotain tolkkua.
  Mutta en ehdi enää edes lukea! Ennen saatoin vetää kevyesti kolme paksua kirjaa viikossa, nyt pöytälaatikkoon kertyy lukemattomia kirjastonkirjoja, jotka vien koskemattomana takaisin. Vähemmästäkin turhautuu! Tuntuu, että elämään saisi taas kunnollisen järjestyksen jos pääsisi pakenemaan toiseen maailmaan, mutta minkäs teet, kun illalla on aina tolkuttoman väsynyt ja ne kirjat jäävät avaamatta.
  Hohhoi. Lukio. No, en silti kadu yhtään valintaani. Tästä keväästä tulee rankka, tiedän sen jo nyt. Onko täällä muita burnoutin partaalla olevia lukiolaisia? Onneksi hiihtolomaan ei ole enää pitkä aika. Sitten saa viikon pääntyhjennyksen, joka totisesti tulee olemaan paikallaa. Mutta sitä ennen kunnollinen, pitkä koeviikko ja kahvia kuluu.
  Mutta eikö sitä sanota, että ahkeruus palkitaan?

perjantai 25. tammikuuta 2013

FLASHBACKS

Taas kävi näin. Olo on kuin bumerangilla: mieli saattaa lennähdellä minne sattuu, mutta aina se palaa takaisin tähän samaan.
  Monta viikkoa on mennyt siten, että musiikkisoittimessani ovat vuorotelleet Queen ja Led Zeppelin, Led Zep ja Queen. Koko ajan. Ja tuntuu kuin koko musiikkimakuni olisi hypähtänyt pelkästään 70-luvulle. No, eihän se paha juttu tietenkään ole, mutta tänään koin taas vanhan kunnon BEATLEMANIAN maagisuuden, kun linja-autossa sekoituksella ollut soitin pamautti She Loves You:n soimaan.
  Voi hyvänen aika. Olen ollut Beatlemaanikko jo lähes kolmen vuoden ajan, ja yhä uudelleen koen sen saman tyrmäävän täydellisyyden, jota kvartetin musiikki sisältää.
  Myönnän häpeällisen totuuden: parin viime kuukauden ajan olen ollut epäluuloinen. Olen tutustunut uusiin bändeihin, jättänyt Beatlesin sinne levyhyllyn perille ja löytänyt monia uusia helmiä. Ja olen välillä ajatellut (vaivihkaa tosin mutta silti), että onko The Beatles sittenkään niin... uskomattoman loistava kuin sen väitetään olevan. Tarkoitan, että onhan nyt esimerkiksi Pink Floydillä ja vaikkapa sillä Queenillä monia uskomattomia kappaleita, joissa mielikuvitus pyrähtelee sinne tänne ja nerous on hiottu huippuunsa. Joten onko The Beatles sitten kuitenkaan koko maailman paras bändi, vai onko se lievää liioittelua?
  No, ilokseni tämän päivän kuuntelukokemusten jälkeen olen tullut järkiini, ja totean kysymykseeni vastaukseksi, että KYLLÄ, The Beatles todellakin on juuri niin loistava kuin väitetään. Tottakai tekniikka ei ole huipussaan- mutta siinäpä se onkin! The Beatles oli se ilmiö, joka mahdollisti myöhemmät loitobiisit. Ennen Beatlesia oli Elvis, mutta Elviskään ei varsinaisesti kehittänyt mitään huimaavan uutta- The Beatles raapi kokoon kaiken saatavan aikaisemman musiikin, muokkasi siitä kokonaan uuden soundin ja lätkäisi päälle tarran, jossa lukee : PERFECTION.
  Päivän kruunasi vielä kirjastosta löytynyt  upouusi The Beatles Kuvina- valokuvakirja- miten kauniita, ihania ja mielenkiintoisia kuvia täältä löytyykään! Miten minä edes pystyin unohtamaan tämän valloittavan nelikon?
  Jessus. Kohta pääsee märy- kuuntelen Rubber Soulia ja löydän uudelleen kaikki vanhat ja rakkaat timantit, ja olo on varsin nostalginen. Tässä lopuksi vielä varsin hupaisa mashup- montako biisiä tunnistat?

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Ehkä mielenkiintoisin haastattelu

Hellou rakkaat! Tässä teille hyvin mielenkiintoiset 12 minuuttia ja rapiat.  Brian Mayn haastattelu vuodelta mikälie. Hyvin rehellinen, mielenkiintoinen ja viihdyttävä haastattelu- kaikki Queeniet, katsokaa ihmeessä. Ei pahus, tarkoitan siis: KAIKKI ihmiset, katsokaa ja oppikaa tältä viisaalta, viisaalta mieheltä paljon. Tämä on ihan oikeasti mielenkiintoinen haastattelu, vaikka ette Queenin musiikista välittäisikään. Ja loistava englannin kielikylpy!

Tämä on kyllä uskomattoman... ajatuksia herättävä videonpätkä. Brian puhuu hyvin avoimesti todella suurista kysymyksistä: uskooko hän Jumalaan, mitä hän uskoo kuoleman jälkeen tapahtuvan, mikä sai hänet nousemaan masennuksestaan ja mikä sai hänet jatkamaan elämää.
  Katsokaa. Katsokaa ihmeessä.

lauantai 19. tammikuuta 2013

Elämää, ei sen enempää

Näin se vain menee... pahoittelen blogiini laskeutunutta syvää hiljaisuutta: viime viikko oli yhtä hulinaa! Neljänä päivänä koulua 8-16, minkä jälkeen maanantaina klo 18 kuntojumppa, keskiviikkona klo 19:35 pilates ja torstaina klo 18:45 pianotunti, plus tietysti läksyt ja niitähän riittää! Joten lopun aikaa olen yksinkertaisesti väsynyt enkä jaksa alkaa kirjoittamaan kovin yleviä, enkä lähde sille linjalle että "Joo moi, tässä aattelin kirjottaa vaikkei mitään asiaa ollutkaan joo tässä pari miljoonaa kuvaa joissa seison t-paidassa -20 asteen pakkasessa tismalleen samassa asennossa kuin kaikissa muissakin blogiini lisäämissäni kuvissa". En.
  Mutta nyt ajattelin että on korkea aika kirjoittaa JOTAIN, joten kirjoitan tismalleen sellaisen postauksen mitä yleensä en halua kirjoittaa: minun elämääni.
  Viime aikoina olen innostunut- valtavasti- rumpujen soitosta! Joten mummolassa olevat, veljen sinne jättämät rummut pääsevät taas käyttöön. Vaikka virvelirumpu onkin hieman syvältä- sanotaanko näin että joko vika on rummussa tai sitten minulla ei ole minkään sorttista taipumusta musikaalisuuteen. Oikeastaan, ehkä jälkimmäinen onkin totta...
  Kitaransoitto edistyy- hitaasti, mutta edistyy. Ja plektroja häviää- minne ne menevät? Ihmettelen suuresti! Tänään siivosin enkä löytäny ensimäistäkään. Kuka niitä syö?!
  Mitähän muuta. Nojaa, tiedättehän te minut; musiikkia, musiikkia, musiikkia. Uppoan yhä syvemmälle suohon nimeltä Led Zeppelin- upea suo. Nojaa, ehkäpä hieman (tai sanotaan "hieman") kyseenalaista elämää viettänyt bändihän tämäkin on, mutta toisaalta, onko se tärkeää? Onko musiikissa tärkeää minkälainen elämä sillä tekijällä on tehnyt, jos musiikki on oikeasti mahtavaa? Minusta.. ei ole. Olipa bändin solistilla miten monta tuhatta irtosuhdetta, se ei tee bändistä yhtään sen huonompaa. Ehkä laulajasta itsestään vähemmän kunnioitettavan ihmisen, mutta jos musiikki pysyy hyvänä, myös bändi on hyvä.
  Saakohan tästä sepustuksesta MITÄÄN irti?
  Eipä taida tulla kovin vallankumouksellista kirjotusta. Ajattelin vain ilmoittaa että kyllä, olen yhä hengissä ja aion jatkaa kirjoittamista, kunhan muulta elämältäni kerkeän. Pian tulossa taas uusi rock á la carte- pysykää kuulolla!

lauantai 12. tammikuuta 2013

Haastepostaus Kaisulta

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

11 asiaa minusta
1. Rakastan, rakastan ja rakastan pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä/ marjoja.
2. En ole vielä koskaan löytänyt täydellistä taustakuvaa kännykkääni. Se vaihtuu noin kolmen päivän välein, ja aina ajattelen: "Mutta kun täydellisyys ei välity tarpeeksi hyvin tämän kautta". Tällä hetkellä taustakuva on mielenkiintoinen kuva Roger Taylorista:
Mutta eiköhän tämäkin pian vaihdu.
Sama vaihtointo muuten koskee Facebookin kansikuvaa.

3. Miksi sinun pitäisi kutsua rumpalia? Ei väliä, ei se kuuntele kuitenkaan. Rakastan rumpalivitsejä. Ja puolet tutuistani varmaan kohta katkoo välinsä minuun sillä en osaa mitään muita vitsejä. Mutta nämä ovat huippuja! Okei, olen koukuttunut. Mutta hyviä ne kuitenkin on. "Mitä eroa on rumpukoneella ja rumpalilla? Rumpukoneeseen tieto pitää syöttää vain kerran, se pystyy pitämään yllä tasaista rytmiä eikä se vie tyttöystävääsi." Huomautus! Arvostan rumpaleita suuresti, ja tiedän että todella hyvän rumpalin takana on valtavasti työtä. Ja jos uudenvuoden lupaukseni pitää, vuoden lopussa myös minä hallitsen rummut joten kuten!

4. Noin kolmen vartin pianonsoiton jälkeen oikea käteni on jääkylmä ja vasen tuntuu siltä, kuin olisin pitänyt sitä puoli tuntia patterin päällä. Enkä tiedä mistä se johtuu. Ja kun keskityn johonkin oikein paljon, nenästäni tulee jääkylmä.
5. Meikkaaminen ei kuulu suosikkijuttuihini. Ajattelen vain: luomiväri- miinus viisi minuuttia unta. Peitevoide plus puuteri- miinus viisi minuuttia.. 
6. Yhdellä ruuanlaittokerralla töskään enemmän kuin keskiverto ruuanlaittaja kolmen vuoden aikana.
7. Olen paatunut pöytälaatikkokirjailija- ihan oikeasti. Minulla on kirjoituspöydän laatikko, joka pursuaa mitä kummallisempia tekstinpätkiä- hetken inspiraation tuotoksia, jotka eivät ikinä tule johtamaan minnekkään.
8. Olen mestari hukkaamaan plektroja. Tämän viikon saldo on 5 kadonnutta pienokaista. Etsintäkuulutus.
 9.  Olen kykenemätön pitämään huonettani järjestyksessä kahta päivää pitempään. Yleensä tiistaina näyttää siltä, kuin täällä olisi ollut pahan luokan tsunami.
10. Saan vinoja katseita mutta oikeastaan pidän linja-autolla matkustamisesta. Okei, en ehkä aamulla kahdeksaan mennessä mutta muuten se on... rentouttavaa. En tiedä miksi.
11. Sen jälkeen kun tutustuin brittiyhtyeeseen nimeltä Queen olen potenut pakonomaista tapaa hokea sanoja kuten 'kultaseni', 'muruseni', 'omigod' ja 'höpsistä'. 



Haastajan kysymykset:
1. Millaisessa elämäntilanteessa uskot olevasi kymmenen vuoden päästä?
- Hmm. Onnellisessa. Tapahtumarikkaassa. Hieman kolhivassa- mutta kuitenkin elämänjanoa tyydyttävässä.
2. Oletko aamu- vai iltaihminen?
-ILTA
3. Millainen on hyvä ystävä? Kuka on paras ystäväsi ja miksi juuri hän?
- Hyvä ystävä? Sellainen, jolle voi soittaa milloin vain, joka on aina ymmärtäväinen, joka on asiallisen hullu, joka on sopivasti itsekäs että ystävyyssuhde pysyy tasapainossa, joka on täydellisen uniikki ihminen, ja sellainen, jonka kanssa voi vain olla hiljaa ja  nauttia elämästä. Eli siis yhdellä sanalla kuvailtuna ja samalla toiseen kysymykseen vastattuna: Kaisu. Miksikö Kaisu? Koska tämä tyttö on täyttä kultaa. Huonoja päiviä, itkuja ja ristiriitoja- mutta myös onnistumisia, sylintäydeltä naurua ja taatusti pysyvää ystävyyttä. Jo se seikka, että tiedän voivani luottaa Kaisuun missä tilanteessa tahansa, tekee hänestä ihmeellisen ihmisen. Minä olen välillä täydellinen idiootti enkä läheskään aina ansaitsisi näin upeaa ystävää- silti olemme olleet melkein-siskoksia jo varmaan... no, 14 vuoden ajan? Ei ehkä IHAN 16:ta. Nah, en minä tiedä. Hirveän kauan silti. Ja joka päivä kiitän kohtaloani siitä, että olen saanut tutustua tähän täydelliseen olentoon.
Siiiiiirappista. Mutta totta joka sana.
4. Missä Suomen kaupungissa tahtoisit asua?
- ÄRH. Ehkä.. Kuopiossa.
5. Suolainen vai makea?
-Makea- juu, olen sokerirotta.
6. Juotko kahvia tavan vuoksi, vai onko se oikeasti hyvää?
- Pah! En kummankaan vuoksi! Juon sitä sen takia että en kulje zombiena koko päivää ja kärsi järkyttävistä vieroitusoireista.
Okei, on se hyvää.
7. Mikä oli unelma-ammattisi lapsena ja mikä se on nyt?
- Lapsena.. kirjailija. Nyt, ehkä psykiatri tai lääkäri. Okei, sanotaan tähän se absurdi ajatus: haluaisin olla muusikko, mutta en oikein tiedä.
8. Mikä arkiset asiat ilahduttavat sinua?
-Miljoonat jutut. Kommentti lukijalta. Se viimeinen "Heaven" henkäisy Stariway To Heavenissa. Se, kun onnistun soittamaan täydellisen glissandon. Kun pääsen kävelemään kaverin kanssa bussipysäkille. Se kun purkkapussissa on vielä yksi hyvänmakuinen purkka. Kun herää yöllä kolmelta ja saa nukkua vielä kolme tuntia. Salin jälkeinen fiilis. Se, kun saan piirrettyä hienon j-kirjaimen. Kun aamulla on tähtitaivas, maailma on auki toisiin ulottuvuuksiin asti. Kauan kadoksissa olleen plektran löytäminen. Sillä näistähän se onnellinen elämä koostuu- pikkujutuista!
9. Mikä on ihnokki kotityösi?
- Roskien vieminen- kyllä, olen laiska!
10. Luetko mieluummin kirjoja vai lehtiä?
- Hmm. 50-50. Nykyään on hirveän vähän aikaa lukea kirjoja joten lehdet ovat enemmän kulutuksella.
11. Mitä odotat tältä vuodelta eniten?
- Onnellisuutta.

Minun kysymykseni:
1. Mistä pidät ulkonäössäsi? Entä persoonassasi?
2. Paras artisti/ yhtye kautta aikojen?
3. Mikä kirja on tehnyt sinuun vaikutuksen?
4. Lempiruokasi?
5. Suklaa vai salmiakki?
6. Kerro salaisuutesi onneen.
7. Kerrotko ystävillesi tarpeeksi usein miten tärkeitä he ovat?
8. Mitä selainta käytät?
9. Tiedätkö kuka on John Paul Jones?
10. Osaatko soittaa jotain soitinta?
11. Millä sinuun tehdään vaikutus?

Haastan.. KAIKKI LUKIJAT!! JOKA IKISEN!! KYLLÄ! JA VARSINKIN NOREENIE ALA PAINUMAAN TEKEMÄÄN TÄTÄ SINNE MEIDÄN BLOGIIN MARS MARS!!

torstai 10. tammikuuta 2013

Liian hyvä päivä.

On torstai. Koulu alkoi kahdeksalta ja loppui neljältä. Sää ei ollut mitenkään ihanteellinen. Koulu tarjoili venäjää, musiikkia, historiaa ja matematiikkaa. En ehtinyt syödä kunnolla koulusta tultuani ennen pianotuntia. Läksyjäkin on.
  Ja tämä on paras päivä pitkään aikaan.
Olen niin onnellinen- onnellinen, onnellinen, onnellinen. Minun on pakko kertoa päivästäni, sillä olen yhtä hymyä sillä kaikki tuntuu rullaavan.
  Tänään olivat siis ensimmäiset musiikintunnit lukiossa. Olin ystävältäni kuullut, että tämän vuoden sijaisen, nuoren ja varsin pätevän laulajattaren, tunnit ovat pääosin vain laulua, hieman kitaransoitolla maustettuna.
  En pidä laulamisesta. En pidä äänestäni. Siispä menin tunneille hieman alistuneena, tyyliin "no, ainakin nämä on rennompia". Astuin luokkaan, ja huomasin, että opettaja ei ollut mikään nuori nainen- se oli sama opettaja, joka oli sijaistanut myös viime vuonna.
  Tämä opettaja on henkeen ja vereen muusikko. Ja kiitos hänen, todella uskoin sen vanhan viisauden: "tartu soittimeen ja SOITA". Ennen en sitä uskonut, mutta viime vuonna tajusin että voin soittaa mitä vain, jos itse nautin siitä. Olen hänelle valtavasti velkaa- ison osan nykyisestä persoonastani.
  Minkä LISÄKSI sain näytettyä pitkää nenää eräälle ihan hauskalle ja periaattessa kivalle ihmiselle, joka on kuitenkin valitettavan sovinistinen heppu. "Tytöt on nössöjä", "Naiset ei osaa ajaa autolla" etc. etc.
Voi harmi kultaseni, etkö saa sitä F-sointua kuulumaan kunnolla? Annapas kun TYTTÖ näyttää sinulle miten se tehdään!
  Joten jipii!
  Minkä LISÄKSI pianotunnit menivät tismalleen nappiin. Lopuksi opettaja sai minut melkein itkemään lauseella: "Kuule, sinä olet muusikko".
  Ette usko, miten ihanalta se tuntui. Monet, monet sadat tunnit olen hikoillut, kyynelehtinyt ja epäonnistunut pianon ääressä, joten...
Tämä torstai yksinkertaisesti rokkasi. Tämä oli liian hyvä päivä ollakseen totta. Monet pikkuasiat tuntuivat sujuvan, ihan itseästään ja loksahtelevan kohdalleen.
  Päivän musaksi siis heitän perään vielä Led Zeppelinin Celebration Dayn.
"My, my, my, I'm so happy,
I'm gonna join the band,
We are gonna sing and dance in celebration,
We are in the promised land
."

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

I've really, really been the best of fools

O. Mi. God.
Olen taas huolestuttavan syvästi ihastunut Bändiin. Nimenomaan Bändiin isolla b:llä, sillä tämä bändi on jotain eritystä, kuten ovat jo levyhyllyni aikaisemmat kaksi jalokiveä.
  Mutta tämä.. kuuntelin tämän kappaleen noin viikko sitten ensimmäisen kerran, ja se kuuntelukokemus menee niiden huipuimpien joukkoon. Tämä ei totisesti ole ihan samaa mitä olen aiemmin kuunnellut, mutta ihan yhtä loistavaa.
  Ai niin, mainitsinko jo bändin nimen? Se on tuo rockmusiikin aatelistoon kuuluva, historiallinen ja upea yhtye nimeltä LED ZEPPELIN. Tänään juhlitaan Jimmy Pagen eli Led Zepin kitaristin 69:ttä syntymäpäivää- oikeastaan harmi, että faniuteni ei ole vielä pitemmälle kehittynyttä. Noh, onnea kuitenkin, Jimmy!
  Mutta tämä kappale. En minä vielä mitään uskalla sanoa kun en Led Zeppelinistä mitään tiedä.
  Mutta tiedoksi: tämä yhtye tulee jäämään elämäni soittolistalle, mikä tietää tod. näköisesti lisääntyvää fani-ihkutusta- voi teitä raukkoja jotka tätä blogia sitkeästi lukevat! Hatunnosto teille!
  Tässä tämä ihana, kylmänväreitä lähettävä biisi. Pidän tosi paljon- oikeastaan olen jo lajitellut tämän mielessäni siihen kullanhohtoiseen ja vain pari biisiä sisältävään laatikkoon jossa lukee: IHAN OIKEASTI HELMET.
  Joten nauttikaa!

tiistai 8. tammikuuta 2013

Voitaisiinko taas arvostaa tätä miestä?

Viime päivinä olen käyttänyt aikaa tämän ihana miehen tuotannon tukimiseen. Tutustuin Brian Mayn Another World-levyn sisältöön ja voin sanoa, että on suuri vääryys, ettei tätä tunneta kummemmin. Täynnä kauniita, kauniita ja voimaannuttavia sanoja. Brian on vain niin täydellisen ihana. En varmaan koskaan saa tuosta lämpimästä ja rauhoittavasta äänestä tarpeekseni.
  Viimeaikoina on ollut hirveästi kiireitä. Hädin tuskin olen ehtinyt kysellä kavereiden kuulumisia koulussa, saatika sitten jutella muualla oleville ystäville. Ja en voi sanoa olevani siitä kovinkaan tyytyväinen. Ja syytän tästä aika pitkälti perfektionismiani ja parhaillaan loppusuoralla olevaa koeviikkoa. Taivaan kiitos huomisen psykologian koe on viimeinen tämän jakson koetus, ja heti sen jälkeen pääsen kuntosalille rakkaan ystävän kanssa.
  Brian laulaa. Laulun sanat inspiroivat juuri tähän tekstiin: In another world/ we can show we care/ you can be sure I'm waiting there/ in another world. En vietä aikaa rakkaitteni kanssa tarpeeksi, tiedän sen. Mutta toisessa maailmassa- minun ajatuksissani, haaveissani siitä että olisi taas vapaata ja täysin stressitöntä arkea- minä silti välitän niistä, jotka ovat lähimpänä sydäntäni. Niistä, jotka luen ystävikseni ja jotka toivottavasti minutkin sellaiseksi ajattelevat.
  Huokaus. Kunhan tästä viikosta päästään, ehkäpä tilanne helpottaa.
  Oikeastaan tarkoitus oli vain postata tämä ihana kappale, eikä heittäytyä näin sentimentaaliseksi. Nojaa, tulipahan taas sanottua ihan tärkeä juttu.
  Mutta tässä siis ihana kultakimpale á la Brian May.

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Turhuuttomuuden ylistys

Kiitokset rakkaalle ja täydelliselle TERHILLE (http://teparaapustaa.blogspot.fi/), jonka tammikuun 4. päivän tekstin otsikko laittoi taas tekstisuonen sykkimään- yöbloggaus on parasta bloggausta!
  Terhin otsikko kuului "turhakin on jotain". En heti tietysti tajunnut sen tärkeää sanomaa, mutta se jäi kuitenkin päähän pyörimään ja kaikumaan. Turhakin on jotain. En tiedä, mitä Terhi ajatteli tämän kirjottaessaan, mutta ajatushan on kerrassaan loistava- täydellinen lausahdus. Pysähdytään nyt kaikki ja arvostetaan Terhiä.
  Noniin, se siitä. Aloitetaan.
  Maailmassa on miljoonia ihmisiä, jotka uskovat, ettei heille ole paikkaa. Ettei heille ole tarkoitusta. Eli että he ovat turhia. Mutta se ei ole yksinkertaisesti mahdollista. "Olen turha". Tuossa lauseessa on kaksi sanaa, jotka kumoavat toisensa. Olet, et siis ole turha. Sinä olet olemassa. Hengität. Saat ihmiset hymyilemään. Nautit elämästä- ainakin sinun pitäisi.
  'Turha' tarkoittaa hyödytöntä, tarkoituksetonta, jotain, millä tai mikä ei koskaan voi tehdä mitään. Oletko sellainen? Onko sinulla mahdollisuus tehdä jotain? Voisitko saada jotain aikaiseksi, voisitko esimerkiksi täyttää unelmasi?
  Siinäpä se. Tiedät jo vastaukseet. Ei, on ja kyllä. Joten oletko turha? Et! Se on pelkkä kummallinen illuusio siitä, että jos et tee jotain yleisesti hyödyllisenä pidettyä, olet turha, eikä sinulla tee mitään. Kukaan ei ole turha, ei kukaan. Jos olet syntynyt tähän maailmaan, täytyy sen takana olla jokin tarkoitus. 
  Ja tiedäthän, tämä inhoamani asia: sinulla on vastuu. Sinulla on vastuu todistaa, ettet ole turha. Blogini ei ole niin suosittu, että tämä teksti voisi sen puolestasi todistaa. Nosta pääsi, kohtaa alistajasi ja sano: "Minusta tulee vielä jotain. Minä teen vielä jotain." Miltä tuntuisi sanoa se?
  Jos vielä epäilet sanojani, mene ihmeessä peilin eteen. Mitä näet? Näetkö tyhjää? Vai näetkö epäilevät silmät, epävarman ilmeen, hengittävän ihmisen? Näetpä tietysti. Huomaatko? Et ole turha- sinä olet olemassa ja sinulla on mahdollisuus saada myös muut tajuamaan se. Tiedätkö, minä tiedän ettet ole turha. Saatat ehkä viettää päiväsi internetissä, olla ehkä työtön, ihmisten hylkäämä ja yksinäinen, mutta et missään nimessä turha. Jokin kaatuisi, jos sinua ei olisi. Et ehkä koskaan tule huomaamaan, mitä sinä kannattelet, mutta älä anna sen romahtaa. Sinä ylläpidät jotain. 
  Koska maailmassa ei ole turhaa olentoa. Mikään, toistan, mikään ei ole turhaa. Ei ikinä. Edes vastoinkäymiset. Sodat ovat hirvittäviä, enkä missään nimessä tue sotimista, mutta sodat eivät olleet turhia: jälkipolvet oppivat, mitä kauheaa seuraa sotimisesta (vaikka eivät ilmeisesti ole oppineet tarpeeksi hyvin...)
  Kaikki ei välttämättä ole nautittavaa. Kaikki ei ole miellyttävää. Mutta kaikki on kuitenkin sen arvoista. Yritä. Nouse ylös, levitä siipesi ja tee osasi. Unelmoi ja haaveile tulevasta. Ja muista seuraavat neljä sanaa: sinä et ole turha.Kukaan ei saa sanoa sinulle, että olet turha. Sinulla on oikeus kaikkeen mihin muillakin. 
  Nyt, palaa peilin ääreen. Avaa äänesi, ja sano kuvajaisellesi "Minä en ole turha". Hoe sitä niin kauan, että uskot siihen. Ja sen jälkeen, saa muutkin uskomaan siihen. Jo yksi ihminen uskoo sinuun: minä uskon. Luuletko, että jos en todella tarkottaisi näitä sanoja, olisin käyttänyt kolme varttia parasta nukkumisaikaa tähän naputteluun? En tietenkään. Mutta halusin sanoa tämän sinulle, jotta et edes erehtyisi luulemaan jotain niin naurettavaa kuin turhuuttasi.
  Lopuksi saat tästä vielä nousumusiikiksi rakasta Queeniä. Levitä siipesi John Deaconin sanojen tahtiin.
Spread you wings and fly away
Fly away, far away
Spread your little wings and fly away
Fly away, far away
Pull youself togeter 'cos you know you should do better
That's because you're a free man.

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Is this what we're all living for today?

Hyvää uutta vuotta.
Viime vuonna ensimmäinen kunnon tekstini oli vakavasta aiheesta- kiusaamisesta. Taidan ottaa saman vakavan linjan, ja vihdoinkin toteuttaa postauksen eräästä hyvin ajatuksia ja tunteita herättävästä kappaleesta. Vaikka et pidä musiikkimaustani, niin pyytäisin että kahlaat eteenpäin- aihe on nimittäin tärkeä, ja siihen viittasin itse asiassa jo viime vuoden viimeisessä bloggauksessa.
  Kappale on harvinaisen koskettava veto näinkin rockilta yhtyeeltä. Rakkaat lukijani, Queen ja Is This The World We Created..?

Aina ah niin ajankohtainen. Onko tämä se maailma, jonka me loimme?
Just look at all those hungry mouths we have to feed
Take a look at all the suffering we breed
Kaikki nälkäiset suut, jotka meidän tulisi ruokkia- maailma kärsii. Maailmassa on miljoonia ihmisiä, jotka kuolevat nälkään, kun toiset ahtavat ruokaa yllin kyllin- liikaa- ja sitten kärsivät ylensyönnin aiheuttamista vaivoista. Mikä meillä on ongelmana? Miksi tämä maailma on näin pahasti vinksallaan?
Tai tiedänhän minä. Mikä tämän kaiken on aiheuttanut?
Elämistä pahin. Ihminen.
Asia, mikä minua suuresti raivostuttaa on se, että kasvissyöjiä pilkataan- "se on sitä viherpiiperrystä"- kun oikeasti tätä maailmaa ei voida pelastaa jos ihmiset eivät ala miettimään mitä suuhunsa laittavat. Lihateollisuus saastuttaa tuhottomasti. Hyvää, käyttökelpoista maata jää karjan jalkoihin- entä jos sekin käytettäisiin viljelyyn?
Puhumattakaan niistä alueista, jotka ihminen miinoittamalla on tehnyt vaarallisiksi, hyödyttömiksi.

So many lonely faces scattered all around
Searching for what they need
Niin paljon yksinäisyyttä- orjuutettuja, pilkattuja, nöyryytettyjä ihmisiä. Jokainen ansaitsisi paremman tulevaisuuden- näyttää vain, että joillekkin yritetään syöttää sitä pajunköyttä että "ei tulevaisuutta"- ahhahahah. Tulevaisuus on aina- ja siihen voi, siihen PITÄÄ vaikuttaa.
Is this the world we created?
What did we do it for?
Tällaiseksiko tämä maailma haluttiin- miksi?
Is this the world we invaded
Against the law?Tuntuu, että tämä maailma on vain kurja varjo, pelilauta, jolla ihmiset valloittavat uusia alueita ja kiduttavat toisiaan. Jälkiviisastelua sanoa, mutta harmi että ihminen nousi tämän maailman johtajaksi. Ihminen ei ymmärrä maailmaa, sen valtavaa kokonaisuutta- miksi me sitten johdamme tätä paikkaa? Miksi me olemme tuomioistuin?
So it seems in the end
Is this what we're all living for today?
Masislausahdus: onko tämä todella sitä, minkä takia elämme ja minkä takia kannattaa nousta aamulla? Tämän maailman, joka on täytetty väkivallalla, saasteilla ja turhamaisuudella- senkö puolesta me taistelemme?
Ei. Miksi sitten luomamme maailma on tällainen?

The world that we created
Niin.

You know that every day a helpless child is born
Who needs some loving care inside a happy home
Pahinta on nähdä viattomien lasten syntyvän pahoihin paikkoihin- en sano, etteikö lapsia pitäisi syntyä, sillä ehkäpä seuraavat sukupolvet osaavat kohdella luontoa ja planeettaamme asianmukaisen kunnioittavasti. Mutta minusta tuntuu, että tässä maailmassa kiinnitetään välillä liian leppoisasti huomiota TÄRKEISIIN asioihin kun taas kulutetaan suhteettoman paljon puhdasta energiaa siihen, että metsästetään julkkiksia ja raportoidaan jos Madonna on laihtunut tai jotain. Miksi oi miksi pitää ensin tulla uhreja ennen kuin asioihin kiinnitetään huomiota? Yksikin on liikaa.
Toisaalla lapset nääntyvät kuoliaksi kadulla. Kun taas toisaalla..

Somewhere a wealthy man is sitting on his throne
Waiting for life to go by
Jossakin toisaalla elämän tylsistyttämä miljonääri istuu valtakunnassaan, katsellen, kun elämä menee ohi.
Mikä tässä maailmassa on vikana..?

Is this the world we created?
We made it on our own
Ihmiskunta on syypää tähän kaikkeen. Kaikki me ollaan syyllisiä. Ihmiset pilasivat Maan. On siis ihmisten vastuulla pelastaa se. Me rakensimme kaiken tämän roskan- meidän on aika muuttaa se paremmaksi.
Is this the world we devastated
Right to the bone?
Tämä on tuhoutunut maailma. Turha tässä on maailman ihanuutta ylistää- yksinkertainen seikka on, että tämä maailma on raiskattu. Sademetsät, kulttuurit, joet, järvet... pilalla. Tuhottu. Ytimeen asti kaluttu. Mutta mitäs jos pelastetaan se?
If there's a god in the sky looking down
What can he think of what we've done
To the world that he created?
Onko tuolla ylhäällä jossain jokin jumala, joka loi maailman? Emme tiedä. Uskonko minä Jumalaan? En tiedä. En sano, että uskon tieteen todistamiin juttuihin- en vain tiedä, mitä uskoa. Haluaisin tietää. Mutta sen uskon, että jos tuolla jokin jumala on, tämän maailman tila ei varmasti ole hänelle mieluinen.
Miksi me teimme tämän  maailmalle?

Nämä harmaalla kirjoitetut ovat ajatuksia, joita tämä kappale minussa herättää- aika synkkää, vai? Minusta tästä asiasta ei kuitenkaan tule vaieta, ei edes auringonpaisteisessa blogissani- se on tosiseikka, ja tosiseikat on kohdattava, ikävä kyllä. Mutta tämän ei ole tarkoitus masentaa ketään- okei, me tuhottiin maailma. Me ja meitä ennen olleet. Ainakin ollaan hyvin lähellä sitä. Ja meillä on vastuu korjata mokamme. Tämä maailma tekee kuolemaa- se on fakta. Eläimet tekevät kuolemaa. Ihmiskunta tekee kuolemaa. Eikö nyt olisi korkea aika pysäyttää se? Minun mielestäni olisi. Meidän on pakko. Ja tiedättekö mitä? Jos kaikki ymmärtäisivät tämän, meillä olisi myös voima korjata se. 
  Mitä minä pyydän sinulta? Tee valinta. Kumman puolen valitset? Otatko kaupassa muovikassin ja ajattelet, että "tämä maailma on muutenkin perseestä, on jo liian myöhäistä tehdä mitään" vai otatko kangaskassin ja päätät "tämä maailma pelastetaan pienillä teoilla- tästä voin aloittaa". 
  Koska kun puhun pienistä teoista, todellakin tarkoitan pieniä tekoja- pieniä, pikkuruisia elämän valintoja. Menetkö autolla, vai kohotatko kuntoa pyöräilemällä? Valitsetko yksittäispakatun, Espanjasta rahdatun paprikan vai otatko samaan biohajoavaan muovipussiin kymmenen kotimaista porkkanaa? Tai että otatko suklaaraepussin, jossa on paljon vähemmän pakkausmateriaalia kuin vaikkapa Marianne-karkeissa.
  Kumman sinä valitset? Tuhon vai tulevaisuuden?
  Harvoin sanon, että olisi liian myöhäistä. Vieläkään ei ole liian myöhäistä aloittaa parannusta. Mutta jos sitä parannusta ei tapahdu, pian ei ole mitään mitä pelastaa- tai ketään joka sen pelastaisi.
  Rukoilen sinua. Auta maailmaa.